Järjestelylaina

Järjestelylaina on keino järjestää oma talous ja omat velat ennen kuin tilanne riistäytyy täysin käsistä. Järjestelylaina on käytännössä yhdistelmälaina, jolla kaikki vanhat velat maksetaan pois ja näin hyödynnetään uudet, matalammat korot ja se, että jatkossa lainoja on vain yksi.

Miksi järjestelylaina kannattaa?

Järjestelylainan kantava ajatus on että yleensä vain yhden velan maksaminen on järkevämpää, kuin useamman muun, pienemmän lainan, sillä tällöin velkojen maksun seuranta helpottuu, kuukausieriä on vain yksi ja lainoista ei synny niin paljon kuluja. Järjestelylainaa ottaessa lainan kuukausierään ja takaisinmaksuaikaan voidaan vaikuttaa ja näin ollen ne ovat keino varmistaa se, että käyttörahaa jää kuukaudessa riittävän paljon.

Mutta mistä järjestelylainaa saa? Miksi sitä kannattaa ottaa ja kannattaako laina ottaa ennen velkajärjestelyä? Lue tämä artikkeli ja kuulet!

Mistä saan järjestelylainan?

Järjestelylainaa saa suomalaisista pankeista ja lisäksi internetistä. Lainaa myöntävät pankkien lisäksi myös Suomessa toimivat ulkomaalaiset rahoitusyhtiöt, jotka ovat yleensä nettipohjaisia. Järjestelylainan ulkopuolelle jätetään yleensä kaikki ne lainat, joihin liittyy vakuus eli esimerkiksi asuntolainat ja opintolainat. Järjestelylaina haetaankin vakuudettomana lainana.

Vakuudettoman lainan voi hakea ja kilpailuttaa helposti netistä. Voit toki hakea lainaa myös omasta pankistasi, mikäli et halua esimerkiksi käyttää netin lainanhakupalveluja, mutta ota huomioon, että oma pankkisi ei välttämättä tarjoa kaikista edullisinta järjestelylainaa, tällöin pankin vaihto kannattaa ottaa harkintaan.

Järjestelylaina kannattaa aina kilpailuttaa ja valita sellainen laina, joka jättää sinulle eniten käyttörahaa tai vastaavasti mahdollistaa pienemmät lainan kokonaiskulut pitkällä aikavälillä. Lue järjestelylainan korosta vielä lisää myöhemmin tästä artikkelista!

Mitä säästöjä järjestelmälaina voi tuoda?

Järjestelmälaina voi tuoda suuriakin säästöjä, sillä vakuudettomien lainojen korot ovat nyt melko alhaisia ja on hyvin todennäköistä, että ne ovat matalampia kuin sinun luottokorttilaskusi tai esimerkiksi vanhojen vakuudettomien luottojesi korot. Saat siis korkoedun, mikäli otat lainan nyt. Suomen valtion myöntämä alhaisempi korkokatto on voimassa ainakin vuoden 2021 syksyyn, jonka jälkeen korko nousee. Yhtä kaikki korot ovat nykyään valtion rajoittamia.

Järjestelylaina voi tuoda myös muita säästöjä, sillä jokaisen lainaa liittyvät myös kulut. Näitä kuluja voivat olla esimerkiksi lyhennykseen liittyvä kulu tai vaikka jokin laskutuslisä. Lainojen järjestely mahdollistaa sen, että sinulle jää vain yksi velkoja, joten joudut maksamaan vain yhden lainan kulut kuukaudessa.

Järjestelylainan ottaminen ennen velkajärjestelyä

Järjestelylaina otetaan yleensä ennen velkajärjestelyä. Velkajärjestely on erittäin rankka prosessi, jossa tarvitaan muun muassa oikeusaputoimiston apua ja joka haetaan käräjäoikeuden kautta.

Se on oljenkorsi, joka käytetään silloin, kun oma maksukyky ei riitä veloista selviämiseen. Velkajärjestelyssä velallinen maksaa velkoja maksukykynsä mukaan ja kun järjestely päättyy 3-5 vuoden päästä, annetaan loput velat anteeksi.

Velkajärjestelyyn ei edes aina pääse, sillä esteenä voi olla esimerkiksi rikosvelat, suuri määrä kulutusluottoja tai tilapäinen maksukyvyttömyys. Velkajärjestelyn aloittamisesta päätetään aina yksilökohtaisesti, joten kyseessä ei ole mikään helppo prosessi.

Näin ollen järjestelylaina kannattaa hyödyntää ennen kuin harkitsee velkajärjestelyyn hakeutumista. Järjestelylaina mahdollistaa samantyyppisen lainojen kuukausierän järkeistämisen, mutta itseohjautuvasti ja niin, että siihen ei tarvita oikeusapua tai käräjäoikeutta. Järjestelylainaa ja sen ottamista tukevat muun muassa Takuusäätiön työntekijät, jotka tarjoavat velkaneuvontaa. Takuusäätiö tarjoaa myös takauksen velan hoitoon tarkoitettuun järjestelylainaan. Järjestelylaina onkin hyvä keino paitsi järjestää lainat, myös yhdistää lainat ihan muuten vain, sillä se tuo etua ihan kaikille.

Mitä vaatimuksia järjestelylainan saamiseksi on?

Järjestelylainan saamiseksi tulee olla riittävän maksukykyinen, sillä vakuudettomat luotot annetaan vain ja ainoastaan maksukykyyn perustuen. Toisin sanoin lainanhakijan tulee nauttia säännöistä tuloa, kuten palkkatuloa tai eläkettä ja maksuhäiriömerkintöjä ei saa vielä olla.

Järjestelylainan saamiseksi tulee asua Suomessa ja täyttää pankin tai rahoitusyhtiön omat lainan myöntämisen kriteerit. Järjestelylainaa, kuten muitakin vakuudettomia luottoja voi hakea myös niin, että hakuprosessissa on rinnakkaishakija. Rinnakkaishakija voi olla esimerkiksi tuttu tai perheenjäsen ja hän on vastuussa lainan takaisin maksusta, mikäli toinen hakija sitä ei tee. Rinnakkaishakija nostaa parhaimmillaan lainan maksimimäärää tai alentaa korkoa, sillä kaksi hakijaa laskee pankin riskiä ja korkoa. Lue korosta lisää vielä seuraavasta kappaleesta.

Järjestelylainan korko

Järjestelylainan korko riippuu siitä, minkä koron pankki tai rahoitusyhtiö kyseiselle lainalle myöntää. Vakuudettomien luottojen korot määritellään tilannekohtaisesti, mutta Suomen valtio on asettanut niille maksimimäärän, joka on tavallisena aikana 20 % ja koronapandemian aikana 10 %.

Maksimikorko koskee kuitenkin vain nimelliskorkoa ja lisäksi tulee huomioida se, että järjestelylainan todelliseen vuosikorkoon tulee laskea myös lainan muut kulut, kuten esimerkiksi korot, laskutuslisät, tilinhoitomaksut ja muut vastaavat. Järjestelylainan korko määritetään aina tilannekohtaisesti, perustuen siihen millainen takaisinmaksukyky asiakkaalla on. Järjestelylaina on vakuudeton, joten sen korko on korkeampi kuin vakuudellisilla lainoilla. Näin ollen vakuudellisia lainoja ei kannata järjestelylainan avulla järjestellä.

Järjestelylainan maksusuunnitelma

Järjestelylainan maksusuunnitelma tehdään aina tilannekohtaisesti ja lainaa hakiessa voikin toivoa maksimimäärän lisäksi myös takaisinmaksuaikaa. Mitä pidempi takaisinmaksuaika, sitä suuremmat ovat lainan kokonaiskulut, sillä korko juoksee koko ajalta.

Pidempi takaisinmaksuaika kuitenkin mahdollistaa sen, että käyttörahaa jää kuukaudessa enemmän. Maksusuunnitelma kannattaakin laatia niin, että velan maksuun käytettävä rahasumma mahdollistaa tavallisen elämisen, mutta laina maksetaan kuitenkin mahdollisimman tehokkaasti pois, jotta sen korko ei ehdi nousta taivaisiin pitkän maksuajan vuoksi.

Mitä muita vaihtoehtoja järjestelylainan lisäksi on

Järjestelylainan lisäksi on olemassa myös muita tapoja selviytyä velkakierteestä. Jos maksukyky on heikentynyt esimerkiksi työkyvyttömyyden tai sairastumisen vuoksi, voi lyhennyksiä, osamaksuja ja luottokorttilaskuja neuvotella pienemmäksi velkojien kanssa ja näin maksuaikaa saa pidennettyä. Toisin sanoen kommunikaatio ja neuvottelu ovat avainsanoja, joilla estetään ylivelkaantuminen.

Talous- ja velkaneuvontaa on saatavilla jo ennen kuin lainojen yhdistämistä tai velkajärjestelyä kannattaa harkita. Takuusäätiö muun muassa tarjoaa velkaneuvontaa ja takauksen velan hoitoon tarkoitetun järjestelylainan ottamiseksi. Kannattaakin hyödyntää valtiolliset ja kunnalliset palvelut ja hakea apua mahdollisimman aikaisin, jotta ylivelkaantuminen voidaan estää.

Velkaantuminen on yleistä, eikä velkakierteeseen ajautumiseksi tarvitse paljon. Näin ollen on tärkeää tiedostaa oma tilanne hyvissä ajoin ja hakea ulkopuolista apua velkojen kartoittamiseen ja tilanteen ratkaisemiseen. Oma kunta on hyvä paikka aloittaa avun hakeminen.

Sosiaalinen luotto lainan järjestelyyn

Sosiaalinen luotto on joillain paikkakunnilla tarjolla oleva velkojen järjestelykeino. Toisin sanoen kotikunta voi mahdollistaa sosiaalisen luototuksen, jonka avulla velat voi järjestellä ja maksuhäiriömerkintä pystytään välttämään. Luotolla velat voi maksaa pois, jolloin maksettavaksi jää vain otettu laina ja sen lyhennykset maksusuunnitelman mukaan.

Sosiaalinen luotto on yksi vapaaehtoinen velanmaksukeino ja mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen ennen kuin velat viedään käräjäoikeuteen. Kannattaakin tutustua sosiaalisen luototuksen mahdollisuuteen ja ottaa yhteyttä vaikkapa oman paikkakunnan oikeusaputoimistoon tai velkaneuvontaan, jotka pystyvät ohjaamaan eteenpäin oikean tahon luo. Yritysten velkaneuvontaa tarjoaa muun muassa Yritys-Suomen talousapu. Puhelimitse saatava maksuton tuki auttaa muun muassa velkaongelmissa, yrityssaneerauksessa tai konkurssissa. Pienyrittäjä voi hakeutua myös velkajärjestelyyn.

Takuusäätiön järjestelylaina

Takuusäätiö tarjoaa takauksen järjestelylainaan, kuten jo kerroimme. Takuusäätiö on kotimainen järjestö, joka tarjoaa talous- ja velkaneuvontaa puhelimitse Velkalinja nimisellä puhelinlinjalla ja lisäksi verkossa. Sen tarjoamat palvelut ovat maksuttomia. Ylivelkaantunut henkilö saakin apua kriisitilanteissa ja maksuvaikeuksissa ja Takuusäätiöön voi ottaa yhteyttä myös yksittäisissä kysymyksissä.

Takuusäätiö tarjoaa myös lainan takausta, joten asiakas voi saada velat yhdistelylainalla kuntoon ennen kuin tilanne pääse liian pahaksi. Kun Takuusäätiöltä haetaan takaus, asiakkaalle tehdään maksuhäiriömerkintä luottorekisteriin. Kyseessä ei ole kuitenkaan varsinainen maksuhäiriömerkintä vaan niin sanotut tk-merkintä, joka kertoo vapaaehtoisesta velkajärjestelystä. Sen tarkoituksena on estää velkaantuminen takauksen aikana, mutta se säilyy vain kaksi vuotta kerrallaan niin kauan, kunnes Takuusäätiön järjestelylaina on maksettu loppuun.

  • Mihin järjestelylainaa käytetään?
    Järjestelylainaa käytetään nimensä mukaisesti lainojen järjestelyyn. Toisin sanoen vanhat lainat maksetaan pois uudella, halvemmalla lainalla. Lopputuloksena on säästöt ja se, että velkojia on jatkossa vain yksi, joten lainojen maksusta ja velan määrästä selvillä pysyminen helpottuu huomattavasti.
  • Ketkä tarjoavat järjestelylainaa?
    Järjestelylainaa tarjoavat erilaiset Suomessa toimivat rahoituslaitokset ja luonnollisesti myös suomalaiset perinteiset pankit. Lainaa voi saada vakuudettomana useista eri paikoista ja näin ollen järjestelylainan kilpailuttaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta ei päädy maksamaan liikaa.
  • Saako ulosotossa oleva lainaa?
    Ulosotossa oleva ihminen ei Suomen lain mukaan saa yksin lainaa. Sääntöä kierretään antamalla lainaa rinnakkaishakijan tilille, mutta lähtökohtaisesti lainaa ei syystä saa. Ulosotossa oleville on tarjolla muita apukeinoja, kuten velkajärjestely ja sosiaalinen luotto, joiden avulla taloustilannetta voi alkaa pikkuhiljaa parantamaan.
  • Miten saada järjestelylaina?
    Järjestelylainaa voi hakea helposti netin lainanvertailusivustoilla. Sivustolle annetaan haluttu lainasumma ja takaisinmaksuaika, sekä oman tiedot ja sivusto pyytää lainatarjoukset. Tarjouksista voi valita sen, joka on itselle paras ja jonka avulla saa maksettua kaikki muut luotot pois.
  • Voiko luottotiedoton hakea järjestelylainaa?
    Luottotiedoton voi toki hakea lainaa, mutta Suomen lain mukaan sellaista ei saa myöntää. Luottotiedottomalla on kuitenkin mahdollisuus saada vakuudetonta lainaa niin, että laina maksetaan rinnakkaishakijan tilille, joka on velvoitettu myös maksamaan se pois, mikäli toinen velallinen ei niin tee. Luottotiedottoman kannattaa pyrkiä järjestelylainan sijaan velkajärjestelyyn.
  • Mikä on paras järjestelylaina?
    Paras järjestelylaina on se laina, jonka kokonaiskulut ovat pienimmät eli jonka korko ja muut kulut ovat laina-aikana yhteenlaskettuna pienimmät. Järjestelylaina voi pidentää tai lyhentää laina-aikaa asiakkaan toiveiden mukaan, mutta ainoa vertailtava numero on lainan todellinen vuosikorko. Parhaassa lainassa on alhaisin todellinen vuosikorko.
  • Tarvitaanko järjestelylainaan vakuuksia tai takaajia?
    Ei tarvita, sillä järjestelylaina otetaan yleensä vakuudettomana ja vakuudeton laina ei vaadi vakuuksia tai takaajia. Järjestelylaina myönnetään puhtaasti asiakkaan arvioidun maksukyvyn perusteella ja näin ollen lainaa voi saada kuka vain, jolla on puhtaat luottotiedot ja säännölliset tulot.