Meistä

Mikä on Zmarta?

Zmarta on yksityis- ja yrityslainojen sekä sähkösopimusten ja vakuutusten vertailupalvelu, joka on perustettu vuonna 1999.

Zmarta omistaa suomalaisen Freedom Rahoituksen sekä Ruotsissa ja Norjassa toimivan Elskling-brändin. Zmartalla on yli 200 työntekijää, jotka työskentelevät Ängelholmissa, Jönköpingissä, Tukholmassa ja Helsingissä.

• Perustettu vuonna 1999.
• Bauer Media Groupin omistuksessa syyskuusta 2016 lähtien.
• Tarjoaa henkilökohtaista taloutta helpottavia ja järkevöittäviä palveluja, kuten lainojen, sähkösopimusten ja vakuutusten vertailua ja kilpailutusta.
• Yhteensä yli 150 yhteistyökumppania – pankkeja, luotonmyöntäjiä sekä sähkö- ja vakuutusyhtiöitä.
• Yli 1,2 miljoonaa asiakasta vuodesta 2019 lähtien.

Arvomme

Kehitämme arvojamme yhdessä, sillä niiden kautta menestymme yrityksenä ja kasvamme yksilöinä. Arvomme heijastavat yrityskulttuuriamme ja määrittelevät tavan, jolla olemme vuorovaikutuksessa asiakkaiden, osakkeenomistajien ja toistemme kanssa.

Arvojamme ovat:

  • (Passion) Intohimo. Suhtaudumme työhömme intohimolla. Olemme aina asiakkaidemme puolella ja autamme heitä talouteen liittyvissä toiveissa ja muutoksissa. Olemme sitoutuneet kehittämään ja tarjoamaan asiakkaillemme, kumppaneillemme ja työntekijöillemme alan parhaita ratkaisuja ja palveluja.

  • (Trust) Luottamus. Meille on tärkeintä, että asiakkaamme, yhteistyökumppanimme ja työntekijämme luottavat meihin. Osoitamme luottamusta työskentelemällä ammattimaisesti. Toimintamme läpinäkyvyys on avain menestykseen.

  • (Action) Työ ja toiminta. Priorisoimme työtämme ja keskitymme siihen, mitä olemme kulloinkin tekemässä. Rakastamme työasioiden aktiivista edistämistä sekä jatkuvaa kehittämistä. Toimimme viiveettä, elämme hetkessä ja suuntamme toimintaamme vahvasti eteenpäin.

  • (Together) Yhdessä. Välitämme aidosti toisistamme ja työskentelemme tiiminä yhdessä asiakkaidemme, kumppaneidemme ja työntekijöidemme kanssa. Uskomme, että yhdessä olemme vahvempia.

Tule meille töihin!

Haluatko työskennellä innovatiivisessa yrityksessä, joka haluaa olla alansa edelläkävijä, ja jossa asiakas on aina etusijalla? Olet tullut oikeaan paikkaan!

Avoimet työpaikat

Aiemmat tavaramerkit

Zmartan aiempia tavaramerkkejä ovat Insplanet, Lån för alla, Freedom Finance (Ruotsi), Freedom Rahoitus (Suomi) ja Centum Finans (Norja), jotka ovat nykyisin Zmarta-brändin alla.

Zmartan johtoryhmä

Catharina Skommevik, CEO, Zmarta

Catharina Skommevik

CEO

Catharinasta tuli Zmartan toimitusjohtaja maaliskuussa 2022. Ennen Zmartaa hän työskenteli talousjohtajana Schibsted Nordic Marketplaces -yhtiössä, ja sitä ennen vastaavassa tehtävässä Orklassa sekä Schibstedin omistamassa Blocketissa. Catharinalla on yli 15 vuoden johtamiskokemus. Lisäksi hän on suorittanut Göteborgin kauppakorkeakoulussa englanniksi maisterin tutkinnon pääaineenaan Business Administration and Management.

Matthias Lenz, CFO, Zmarta

Matthias Lenz

CFO

Matthias on Zmartan talousjohtaja (CFO). Hän aloitti lokakuussa 2021. Matthiaksella on yli 10 vuoden kokemus taloussuunnittelusta sekä rahoituksesta useilta toimialoilta ja eri maista. Ennen Zmartaa Matthias työskenteli muun muassa Mastercardin Pohjoismaiden ja Baltian talousjohtaja ja sitä ennen useissa rooleissa mm. Nike Europessa, HSBC:ssä ja PwC:ssä. Matthias on kotoisin Saksasta, ja hänellä on kirjanpidon ja liiketalouden maisterin tutkinto Maastrichtin yliopistosta Hollannista.

Malin Holmqvist Önnby, CCO, Zmarta

Malin Holmqvist Önnby

CCO

Malin on työskennellyt kaupallisena johtajana Zmartassa maaliskuusta 2023 lähtien. Hän tuli Zmartalle Nordeasta, jossa hän toimi vastaavassa roolissa. Malinilla on vahva tausta rahoitussektorilta. Hänellä on kansainvälisen liiketoiminnan maisteritutkinto Luulajan teknillisestä yliopistosta.

Jesper Ekberg, CTO, Zmarta

Jesper Ekberg

CTO

Jesper aloitti työt Zmartan teknologiajohtajana huhtikuussa 2021. Hänen uransa Zmartalla alkoi Tech managerin roolissa vuonna 2019. Vahvan teknologia- ja kehitystaustan omaava Jesper on keskittynyt teknologiajohtajuuteen viimeiset 10 vuotta. Hänen aiempia työpaikkojaan ovat muun muassa Smart Refill ja S Reg.

Anna Wirén, CMO, Zmarta

Anna Wirén

CMO

Anna on Zmartan Chief Marketing Officer (CMO). Hän liittyi tiimiin joulukuussa 2021. Annalla on markkinointikokemusta jo yli 20 vuoden ajalta. Hänen viimeisin työantajansa ennen Zmartaa oli Hemfrid. Anna on työskennellyt aiemmin myös muun muassa Scandic Hotelsissa, Bookatablessa ja SJ AB:ssa. Hän on valmistunut teollisuustekniikan ja johtamisen maisteriksi Linköpingin yliopistosta.

Laszlo Kecser, CPO, Zmarta

Laszlo Keczer

CPO

Laszlo on Zmartan tuotepäällikkö (CPO). Hän aloitti työt lokakuussa 2021. Lazlolla on vahva kokemus tuotteen omistajuudesta sekä johtamisesta. Hän on työskennellyt tuotejohtajana muun muassa Betsson Groupissa ja NetEntissä. Ennen Zmartaa Lazlo työskenteli peliteollisuuden yrityksessä, Paradox Interactivessa, vanhempana tuottajana. Laszlo on suorittanut kandidaatin tutkinnon PR:n, markkinoinnin ja viestinnän alalta Länsi-Unkarin yliopistosta.

Therese Axelryd, General Counsel, Zmarta

Therese Axelryd

Lakiasiainjohtaja

Therese on toiminut Zmartan lakiasiainjohtajana tammikuusta 2023 lähtien. Hänellä on lähes 20 vuoden kokemus liikejuridiikasta ja syvällinen tietämys kaupallisista sopimuksista, markkinaoikeudesta ja tietosuojasta. Theresellä on oikeustieteen tutkinto Uppsalan yliopistosta, ja hän toimi Blocketin lakiasiainjohtajana ennen Zmartalle tuloaan.

Camilla Brunnman, Head of People & Culture, Zmarta

Camilla Brunnman

Head of People & Culture

Camilla on ollut Zmartan Head of People & Culture syksystä 2023 lähtien. Sitä ennen hän työskenteli H&M Groupilla Global People Leadina. Camilla on työskennellyt erilaisissa HR-tehtävissä viimeisen 10 vuoden aikana eri yrityksissä, joihin lukeutuvat mm. Acando, GE Healthcare ja Web Guide Partner. Camilla on suorittanut kandidaatintutkinnon The Australian National Universityssa ja Uppsalan yliopistossa pääaineenaan Human Resource Management.

Zmartan historia

Historia 191028-01

1999

Toiminta alkaa Ruotsissa nimellä ”Bolåneservice”.
Historia 191028-02

2003

Bolåneservice ostetaan ja samalla yhtiö vaihtaa nimekseen Freedom Finance AB.
Historia 191028-03

2007

Freedom Finance ostaa norjalaisen Centumin, joka liitetään yhtiöön.
Historia 191028-04

2008

Freedom Finance laajentuu Suomeen ja aloittaa Freedom Rahoituksen.
Historia 191028-05

2013

H.I.G Capital Group ostaa enemmistöosuuden Freedom Finance AB:sta.
Historia 191028-06

2015

Zmarta lanseerataan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.
Historia 191028-07

2016

Kehitys jatkuu ja yhtiö vaihtaa nimekseen Zmarta Group.
Historia 191028-08

2016

Arvostettu mediakonserni Bauer Media Group ostaa Zmarta Groupin.
Historia elskling.se

2018

Zmarta Group ostaa sähkövertailuyhtiö Elsklingin sekä vakuutuksia vertailevan Insplanetin.
Historia 191028-10

2018

Zmarta Group ostaa Insplanetin ja laajentaa vertailupalvelujaan vakuutuksiin.
Historia 191028-07

Helmikuu 2019

Lainojen vertailu ja yrityslainat (SME) lanseerataan Ruotsissa. Sähkösopimusten vertailu käynnistetään Suomessa.
Historia 191028-07

Maaliskuu 2020

Uusi visio ja uudet arvot.
Historia 191028-07

Huhtikuu 2020

Zmartan, Elsklingin ja Insplanetin uusi yhteinen toimisto avautuu Tukholmaan.
Historia 191028-07

Joulukuu 2020

Yrityslainan ja mökkilainan lanseeraus Suomessa ja Norjassa.
Historia 191028-10

Joulukuu 2022

Insplanet fuusioidaan osaksi Zmartaa.
zmarta-circle-logo

Toukokuu 2023

Zmarta lanseeraa uuden viestintäkonseptin ja saa uuden visuaalisen ilmeen ja logon.

Huonojen neuvojen maailmassa, me turvaamme selustasi.

Omistajamme – Bauer Media Group

Bauer Media Group omistaa Zmartan. Bauer on yksi Euroopan suurimmista mediataloista ja sen pääkonttori sijaitsee Saksan Hampurissa. Bauer on perheyritys, joka perustettiin vuonna 1875. Tällä hetkellä yrityksen johdossa on viides sukupolvi. Bauer Media Groupilla on yli 16 000 työntekijää 13 maassa ja sen keskimääräinen vuosiliikevaihto on noin 2,2 miljardia euroa. Yrityksellä on laaja mediapaletti: yli 600 sanomalehteä, 400 digitaalista palvelua ja 100 radio- ja televisioasemaa 36 maassa, kuten Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Tanskassa, Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Isossa-Britanniassa.

Lisätietoja osoitteesta: bauermedia.com

Yritysvastuu

Toimintamme on vastuullista kautta linjan. Se näkyy kaikessa toiminnassamme:

Yhteiskunta

Toimintamme on luotettavaa, läpinäkyvää ja rehellistä. Lakien ja viranomaismääräyksien noudattaminen on liiketoimintamme perusta.

Yhteistyökumppanit

Kaikilla yhteistyökumppaneillamme rahoituspalveluiden myynnin edellyttämät viranomaisluvat ja lisenssit.

Myyjät

Kaikki myyjämme on koulutettu asiakaspalvelun ja reilun myynnin periaatteisiin. Käsittelemme jokaista asiakasta hänen yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti.

Asiakassuhteet

Asiakassuhteemme perustuvat molemminpuoliseen luottamukseen. Lainaprosesseissamme huomioidaan aina asiakkaan maksukyky.

Työntekijät

Tuemme työntekijöidemme urakehitystä sekä henkistä ja fyysistä hyvinvointia.

Toimistomme

Zmartalla on toimistot Tukholmassa, Ängelholmissa, Jönköpingissä, Oslossa ja Helsingissä.

Ruotsi

Tukholma
Odengatan 76 
Box 6215 
10 234 Stockholm 

Katso kartasta

Ängelholm 
Polisgatan 4 
262 21 Ängelholm 

Katso kartasta

Jönköping 
Östra Storgatan 8 
553 21 Jönköping 

Katso kartasta

Suomi

Helsinki
Mikonkatu 9, 5. kerros
00100 Helsinki 

Katso kartasta

Norja

Oslo 
c/o Bauer Media AS Postboks
1102 Sentrum
0104 Oslo