Reaaliaikainen sähkön seuranta – mitä uusia tapoja kuluttajalle on seurata sähkönkulutusta?

Kotitaloudet ovat alkaneet kiinnittää entistä enemmän huomiota sähkönkulutukseen sekä energiansäästämiseen. Tämä onkin tuonut markkinoille aivan uudenlaisia tapoja, joilla voi seurata oman talouden sähkönkulutusta. Tässä artikkelissa esittelemme uusimmat innovaatiot, joilla voit seurata taloutesi sähkönkulutusta jopa reaaliaikaisena.

Reaaliaikainen sähkön seuranta – mitä uusia tapoja kuluttajalle on seurata sähkönkulutusta?

Miksi sähkönkulutuksen seuranta on tärkeää?

Sähkönkulutuksen seuranta on yhä yleisempää ja sen on todettu vähentävän sähkönkulutusta kotitalouksissa ja sitä kautta pienentävän sähkölaskuja. Tämä johtuu siitä, että sähkönkulutusta seuraamalla usein saadaan selkeämpi kuva siitä, mistä sähkönkulutus muodostuu.

Ymmärtämällä oman käyttäytymisen sekä laitteiden vaikutus, voidaan myös vaikuttaa sähkönkulutukseen. Sähkönseurannasta voi siis olla suurtakin hyötyä ja se voi toimia puskurina entistäkin energiaystävällisempään elämiseen.

Erityisesti reaaliaikainen kulutuksen seuranta tuo esiin arjen sähkösyöpöt. Näitä ovatkin usein esimerkiksi kodinkoneet, joiden päällä pitäminen voi saada mittarit suuriin lukemiin. Useissa perheissä pidetään esimerkiksi televisiota päällä taustalla jatkuvasti, joka voi kuluttaa energiaa yllättävänkin paljon.

Tätä ei välttämättä tule ymmärtäneeksi ilman reaaliaikaista seurantaa. Näin ollen sähkönkulutukseen voi myös vaikuttaa vähentämällä sähkölaitteiden käyttöä taikka ainakin vähentää laitteiden sekä valojen passiivista käyttöä.

Etäluettava sähkömittari on nykyaikaa

Lähes jokaisesta kodista löytyy sähkömittari, josta luetaan sähkönkulutus manuaalisesti yleensä kerran vuodessa. Tämän rinnalle on tullut kuitenkin modernimpi tapa, etäluettava sähkömittari. Tämä on yleistynyt vuodesta 2014 lähtien, mutta harvat käyttävät etäluettavan sähkömittarin erinomaisia ominaisuuksia hyödykseen. Etäluettavan mittarin erottaa vilkkuvasta led-valosta perinteisen pyörivän kiekon sijasta.

Etäluettavan mittarin avulla voi vaikuttaa sähkölaskun suuruuteen huomattavasti. Perinteiseen sähkömittariin verrattuna se näyttää sähkönkulutuksen tuntitasolla.

Eri sähköyhtiöt tarjoavat palveluita seurantaan verkossa ja osalla on myös kätevä applikaatio suoraan älypuhelimeen taikka tablettiin. Erilaisten lisäpalveluiden avulla sähkönkulutusta voi seurata myös reaaliaikaisesti älypuhelimen taikka tietokoneen välityksellä.

Etäluettavan sähkömittarin laskutus perustuu todelliseen kulutukseen, joten erilaisia tasauslaskuja ei enää tarvitse. Sen avulla voi myös käyttää halvempaa sähköä, sillä sen kautta on mahdollista ostaa tuntihinnoiteltua sähköä, joka voi olla huomattavasti edullisempaa.

Erilaisten lisäpalveluiden avulla sähkönseurantaa voi hoitaa reaaliaikaisesti ja omaa sähkönkulutusta on näin ollen helpompaa ohjata sekä myös säädellä. Reaaliaikaisen seurannan avulla voi huomata myös mahdolliset rikkoutuneet sähkölaitteet, laitteiden väärät asetukset tai jos jokin laite on jäänyt vahingossa päälle esimerkiksi kotoa poistuessa. Seurantalaitteet voivat tuoda siis myös lisäturvallisuutta kotiin.

Erilaisten lisäratkaisujen avulla kohti pienempää sähkölaskua

Etäluettavat sähkömittarit ovat yleistyneet kotitalouksissa ja erilaisten lisäpalveluiden avulla kodin sähkönkulutukseen on aiempaa helpompi kiinnittää huomiota. Muun muassa sähköyhtiö Fortum tarjoaa lisälaitteen, joilla sähkönseuranta on viety lähes toiselle tasolle.

Fortumin Kotinäytön avulla voi seurata kodin sähkönkulutusta reaaliaikaisesti. Sähkömittariin asennetaan lähetin, joka välittää erilaista tietoa, joko älypuhelimeen taikka tietokoneelle asennettuun Kotinäyttöön.

Reaaliaikainen info muistuttaa käyttäjiä sulkemaan laitteita sekä sammuttamaan valoja, joita ei sillä hetkellä käytetä. Sovellukseen on mahdollista myös asettaa sähkönsäästötavoitteita sekä päiväkulutusrajoja.

Kulutus on mahdollista saada näkymään myös euromääräisesti, joka on usein miellyttävämpi sekä konkreettisempi tapa seurata, kuin kilowattitunnit. Todellisen kulutuksen näkeminen euroissa auttaa hahmottamaan sähkölaskun muodostumista, joka näin ollen motivoi turhan kulutuksen vähentämiseen.

Kuluttajien tietoisuuden sekä sitä mukaa myös kysynnän lisääntyminen on tuonut myös muita valmistajia markkinoille ja samankaltaisia mittareita löytyy myös muilta valmistajilta. Suomessa tämän hetken myydyimpiä sähkönseurantalaitteita ovat Fortumin kotinäytön lisäksi ELIQ.

Vaikkakin lähettimet maksavat noin 150 euroa, ne maksavat itsensä takaisin säästetyn sähkön muodossa. Laitteiden avulla voikin päästä jopa noin 10 % säästöön sähkölaskussa. Laitteiden avulla sähkön säästämisestä voi tulla vaikkapa perheen yhteinen hauska missio. Monissa perheissä onkin opittu sammuttelemaan valoja sekä laitteita, joita ei käytetä. Jo pienillä toimenpiteillä voi saada suurta säästöä aikaiseksi pitkässä juoksussa. Sähkösopimuksen kilpailuttaminen on toinen tapa säästää selvää rahaa. Zmartan ilmainen sähkönvertailu tekee sen puolestasi ja esittää sinulle Suomessa toimivia sähköyhtiöiden parhaimmat sähkötarjoukset, postinumerosi perusteella.

Vertaa ja valitse

  • Vertaa kaikkia Suomen sähköyhtiöitä
  • Ilmaiseksi