Sähkö

Aikasähkö

2023-02-23
Lamppu

Aikasähkö on sopiva sähkötuote esimerkiksi sähkölämmittäjille. Periaatteena on, että sähkö on yöllä edullisempaa. Enimmillään ero voi olla jopa yli sentin per kWh.
Yöksi voi siis esimerkiksi lämmittämisen ohella vaikkapa ajastaa
lämminvesivaraajan päälle.

Tuotteena aikasähkö ei ole mitenkään uusi, sillä sitä on myyty jo 1970-luvun lopulta lähtien. Juuri tuolloin sähkölämmitys alkoi korvata monessa kodissa öljylämmityksen öljykriisin jälkimainingeissa.

Aikatariffiin perustuvassa aikasähkössä mittaustapa on vuorokaudenaikaan perustuva: vuorokausi jaetaan päivään ja yöhön esimerkiksi niin, että päiväksi lasketaan klo 07–22 välinen aika, yöksi klo 22–07. Tämä jaottelu on käytössä esimerkiksi Vattenfallilla, mutta hieman erilaisiakin malleja on käytössä.

Voidaksesi ottaa aikasähkön käyttöön, on sähköyhtiön tuettava tätä tuotetta ja asunnossasi on oltava siihen soveltuva mittaustapa – useimmissa tapauksissa nämä eivät kuitenkaan muodosta estettä.

Aikasähköä käytetään yleensä yösähkön synonyymina. Sen sijaan vuodenaikojen muutoksiin seuraavaan kausisähköön sitä ei pidä sekoittaa.

Kenelle aikasähkö on kannattavaa?

Kuten todettua, on aikasähkö yleensä sähköllä kotiaan lämmittävän ihmisen valinta. Tavallisesti aikasähköä kannattaa harkita vaihtoehtona, mikäli vuosittainen sähkönkulutus ylittää 10 000 kWh.

Kerrostaloasujalle tämä tuote harvoin on mielekäs, mutta jo esimerkiksi 70-neliöisessä suoran sähkölämmityksen rivitaloasunnossa se voi olla mielekäs vaihtoehto – kunhan vain sähkömittarit sen valinnaksi mahdollistavat.

Mitä enemmän kykenet keskittämään sähkön kulutusta yöaikaan, sen parempi vaihtoehto aikatariffiin perustuvasta tuotteesta. Varsinkin omakotitalossa asuttaessa monet energiaintensiiviset toimet voidaan ajoittaa myös aikasähkön yöhinnan aikaan: esimerkiksi pyykit voi pestä edullisemman sähkön hinnan ollessa voimassa, kunhan vain pesukone on riittävän hiljainen!

Omia sähkönkulutuksen tottumuksiaan ja sen avainlukuja on nykyisin varsin helppo seurata. Vattenfallilla on Oma energia -palvelu, Väreellä Väppi, ja niin edelleen. Myös pienemmillä paikallisomisteisilla sähköyhtiöillä on useimmiten vastaava palvelu. Samaten nämäkin yhtiöt tarjoavat yleensä aikasähkötuotetta.

Näiden verkkopalvelujen avulla hoituu paitsi omien yhteystietojen päivittäminen ja laskujen tarkastelu, myös sähkönkulutuksen seuraaminen. Palveluista saatavien yksilöityjen tietojen avulla on helpompi selvittää sekin, onko aikasähkö itsellesi sopiva sähkötuote.

Kilpailuttamalla edullisin aikasähkö

Sähkön hinnassa on aina eroa eri yhtiöiden välillä, eikä aikasähkö tuotteena muodosta tähän poikkeusta. Jos olet päätynyt siihen lopputulokseen, että tämä sähkötuote on juuri sinun tarpeisiisi sopiva, on aika vertailla eri sähkönmyyjiä keskenään. Meillä Zmartalla sähkösopimusten vertailupalvelussa ovat mukana monet tunnetut ja luotettavat Suomessa toimivat sähköyhtiöt.

Sähkön kilpailuttamisesta on tullut nykyisin täysin tavanomaista: vuosittain jo yli kymmenen prosenttia suomalaisista vaihtaa sähkönmyyjäänsä. Samalla tietoisuus erilaisista markkinoilla olevista sähkötuotteista, kuten aikasähköstä, lisääntyy koko ajan.

Palvelussamme aikasähkösopimukset voi suodattaa helposti muiden tarjousten joukosta. Kun olet vertailulistassa, jossa näet eri sähköyhtiöiden hinnat, näpäytä kohtaa ”Suodata”. Valitse tämän jälkeen Mittaustapa-kohdasta täppä valinnalle ”Aikasähkö” ja klikkaa ”Näytä sopivat tulokset”. Tämän jälkeen vertailulistassa näkyvät juuri aikasähkölle perustuvat tarjoukset.

Parhaimmillaan aikasähköön siirtymisen avulla omakotitalossa asuva perhe voi säästää sähkölaskuissa jopa useita satoja euroja. Vaikka sinulla olisikin jo aikasähkö käytössä, voi kilpailuttaminen silti tuoda merkittäviä säästöjä – aikasähkön hinnoissa on suuria eroja eri sähkönmyyjien kesken.

Vertailupalvelumme käyttö on täysin maksutonta. Voit pyöritellä erilaisia kulutuskenaarioita ja vertailla aikasähkön ja yleissähkön kustannuksia eri kulutustasoilla haluamallasi tavalla. Vertailun käyttö ei myöskään sido sinua mihinkään – mahdollinen sopimus solmitaan vasta vertailun viimeisessä vaiheessa, ja sopimuksen solmimisesta ilmoitetaan selkeästi.

Halvin sähkön hinta määräaikaisella sopimuksella

Myös aikasähkön tapauksessa edullisimpaan kilowattitunnin hintaan pääsee tavallisesti kiinni määräaikaisella kahden vuoden sopimuksella. Tällöin sähkön hinta pysyy kiinteänä koko sopimuskauden ajan eivätkä ikävät yllätykset pääse hiipimään nurkan takaa.

Toisaalta määräaikaisella sähkösopimuksella et pääse myöskään hyödyntämään sähkön markkinahintojen mahdollista laskemista tai vaihtamaan halvemman yhtiön kelkkaan kesken sopimuskauden. Aikasähköä myydään yleensä myös lyhyemmällä yhden vuoden määräaikaisella sopimuksella, mutta lyhyempi sitoutumiskausi näkyy yleensä korkeampana hintana.

Zmartan sähkösopimusten vertailupalvelussa voit suodattaa tarjoukset myös sopimuksen voimassaoloajan mukaan: valitse Suodata-kohdasta voimassaoloajaksi joko yksi tai kaksi vuotta. Näin pääset näkemään eri pituisten sopimuskausien hintaerot välittömästi.

Vihreää aikasähköä

Ympäristöystävällistä vihreän sähkön tuotantoa on useilla sähkönmyyjillä mahdollista tukea myös aikasähkösopimuksissa. Pelkästään uusiutuvilla energialähteillä tuotettua aikasähköä myyvät esimerkiksi Lumo Energia, Porvoon Energia ja Nordic Green Energy. Muista jälleen käyttää vertailumme suodattimia löytääksesi sopivat ekologiset vaihtoehdot.

Moni sähkönmyyjä on sitoutunut erilaisiin hiilineutraaliuuteen ja uusiutuvaan energiantuotantoon tähtääviin hankkeisiin. Toisilla yhtiöillä on jopa tarjollla mahdollisuus esimerkiksi nimikkoaurinkopaneelin vuokraamiseen.

Mikäli välität siitä, miten aikasähkösi tuotetaan, kannattaa käydä läpi parhaat hinnat tarjoavien yhtiöiden tiedot esimerkiksi niiden kotisivuilta. Myydyn sähkön alkuperän ilmoittaminen on nykyisin pakollista.

Enemmän tässä kategoriassa

Katso kaikki
Zmarta sähkö
Sähkö Spot-sähkö
Spot-sähkö on sähkösopimustuote, jonka suosio Suomessa on tasaisessa kasvussa, mutta mistä on tarkemmin kyse? Spot-sähkö ...
Zmarta sähkö
Sähkö Määräaikainen sähkösopimus
Määräaikainen sopimus on pitänyt suomalaisten sähkönkuluttajien parissa pintansa hyvin, vaikka valtaosa sähkönmyyjistä t ...
Zmarta sähkö
Sähkö Vesisähkö
Vesisähkö löytyy monen sähköä myyvän yhtiön tuotevalikoimasta – täysin uusiutuvastivesivoiman avulla tuotettava sähkö on ...