Yösähkö

Yösähkö on sopiva sähkötuote niille, joiden sähkönkäyttö on suurta ja ajoittuu erityisesti yöaikaan. Useimmat suomalaiset sähköyhtiöt tarjoavat tätä aikatariffiin sidottua sähkösopimuksen mallia, jossa sähkön hinta on yöaikaan edullisempi kuin päivällä. Zmartan sähkövertailusta yösähkö on helppo valita ja vertailla tämän sähkötuotteen eri myyjiä toisiinsa.
Mistä yösähkössä tarkalleen on kyse?
Mikäli päädyt valitsemaan yösähkön talouteesi, maksat sähköstä kahta eri hintaa vuorokaudenajasta riippuen. Päivisin voimassa on jonkin verran korkeampi hinta kuin öisin. Hinnat ja niiden välinen ero riippuvat myyjästä ja siitä, mihin aikaan yö- ja päivätariffi ovat voimassa.
Yleisimmin yösähkö on voimassa iltakymmenestä aamuseitsemään. Tätä aikajaksoa ja jaottelua käyttää suurista sähköyhtiöistä muun muassa Caruna – tarkasta kuitenkin asia omalta sähköyhtiöltäsi, sillä tästä saatetaan poiketa tunnilla suuntaan tai toiseen.
Harkittaessa yösähköön siirtymistä on syytä huomioida myös verkkoyhtiön hintaero päiväsiirron ja yösiirron välillä. Vaikka verkkoyhtiötä ei voikaan kilpailuttaa, vaikuttavat sen eri siirtotuotteiden hinnat silti lopullisiin energiakuluihisi.
Miksi yösähkö sitten on edullisempaa? Logiikka perustuu siihen, että sähkön kysyntä määrittää markkinatalouden periaatteiden mukaisesti sähkön hintaa. Yöaikaan kysyntä on huomattavasti pienempää, joskin ero on ollut tasaantumaan päin. Pienemmän kysynnän ansiosta sähköä voidaan öisin myydä pienempään hintaan. Samalla hintamekaniikalla pyritään myös tasoittamaan sähkön kulutushuippuja.
Kannattaako valita yösähkö?
Se, mikä tuote sinun kannattaa valita, riippuu tottumuksistasi. Zmartan avulla pääset vertailemaan kaikkia markkinoilla olevia sopimustyyppejä, mutta tunnet itse parhaiten omat sähkönkulutustottumuksesi.
Mikäli kaipaat sähkölaskulta näkyvää erottelua ja tarkempaa tietoa sähkön kulutustottumuksistasi, suuntaa nykyisen sähkönmyyjäsi verkkosivustolle. Pienilläkin sähköyhtiöillä on nykyisin henkilökohtainen verkkopalvelu, josta näkee oman sähkönkulutuksen jopa tuntitasolla.
Nykyinen sähkönkäyttösi ei välttämättä kerro, onko yösähkö juuri sinulle sopiva tuote. Paljon riippuu siitä, onko sinulla mahdollisuus muuttaa sähkön kulutustasi siten, että esimerkiksi paljon energiaa käyttäviä laitteita voisi käyttää edullisemman tariffin aikaan. Pystytkö käyttämään esimerkiksi pesukonetta kello kymmenen jälkeen? Voisitko ajastaa lämminvesivaraajan päälle halvemman yösähkön ajalle?
Sähkölämmitys yöaikaan
Yösähkö on erityisen suosittu sähköllä kotiaan lämmittävien ihmisten parissa. Sähkölämmitteisissä kodeissa juuri asunnon lämmitys muodostaa suurimman osa sähkönkulutuksesta, mutta tätä on mahdollista painottaa yöaikaan.
Kokonaiskustannusten kannalta esimerkiksi maalämpöön siirtyminen voi olla pitkällä aikavälillä mielekästä, mutta kertainvestointina se on melko hintava. Yösähköön siirtyminen ei vaadi välttämättä investointeja lainkaan.
Huomioi, että voidaksesi ostaa ja käyttää yösähköä, tarvitset aikatariffia tukevan mittarilaitteiston. Kaikissa uudemmissa kohteissa tällainen mittaristo käytännössä jo on, mutta esimerkiksi 70-lukulaisissa taloissa voi mittariston uusiminen olla edessä. Osakehuoneistoissa asia kannattaa varmistaa isännöitsijältä.
Pienessä kerros- tai rivitaloasunnossa on harvoin mielekästä harkita yösähköä todellisena vaihtoehtona yleissähköön perustuvalle hinnoittelulle. Näissä kohteissa kokonaiskulutus on usein vähäistä ja lämmitysratkaisuna on esimerkiksi kaukolämpö. Mikäli kulutus on verrattain pientä (alle 10 000 kWh per vuosi), yösähkö tuskin kannattaa.
Yösähköä useilta eri myyjiltä
Sähkön myyjät eroavat toisistaan hinnan lisäksi myös sähkön tuotantotavoissa. Toiset painottavat esimerkiksi hiilidioksidivapaata tuotantoa ydinvoiman suosimisen kautta, toiset vesivoimaa.
Mikäli välität tuotantotavoista, on Zmartan sähkösopimusten vertailupalvelu tämänkin suhteen hyvä työkalu: pääset tarkastelemaan myyjien sähkön alkuperää yhdellä klikkauksella tarjouslistasta selkeän diagrammin avulla.
Toisin kuin sähkönsiirrosta vastaavan sähköyhtiön, sähköä myyvän yhtiön voi valita vapaasti ja sähkösopimuksen siirto on kohtalaisen vaivatonta. Myyjäyhtiöiden markkinat ovat Suomessa olleet vapaat kilpailua varten jo 1990-luvun puolivälistä lähtien.
Yösähköä ei tarvitse ostaa paikalliselta sähköyhtiöltä – usein edullisin sopimus löytyy jostakin muualta. Zmartan sähkösopimusten kilpailutuspalvelussa ovat edustettuina luotettavat ja tunnetut sähköyhtiöt.
Kilpailuta sähkösopimus ja säästä
Yösähkö kannattaa valita, mikäli se tarjoaa selkeän ja laskettavissa olevan rahallisen säästön muihin sopimusmalleihin nähden. Säästämistä ei kuitenkaan kannata jättää tähän: myös yösähkösopimus kannattaa kilpailuttaa. Se onnistuu helposti ja nopeasti Zmartan maksuttoman vertailupalvelun kautta.
Vertailu aloitetaan oman postinumeron antamisella – näin suodatetaan vertailusta esimerkiksi eräät alueelliset sähköyhtiöt, jotka eivät myy sähköä oman verkkoalueensa ulkopuolelle. Seuraavaksi voit antaa vuotuisen sähkönkulutuksen tai käyttää arviointilaskuriamme. Laskuri on erityisen kätevä, jos esimerkiksi harkitset muuttoa suurempaan kotiin, jonka sähkönkulutuksen tasosta sinulla ei ole tarkkaa kuvaa.
Näpäytä täppä oikeaan kohtaan kolmesta vaihtoehdosta: kiinteä hinta, muuttuva hinta tai pörssisähkö. Saadaksesi tarjouksia yösähköstä, valitse muuttuva hinta. Tällöin yösähkötuotteet sisältyvät mukaan vertailuun. Kun löydät sopivan ja edullisen sähkösopimuksen mieleiseltäsi myyjältä, klikkaa Valitse-painiketta ja siirryt sopimuksen allekirjoitussivulle.
Mikäli et ole aiemmin kilpailuttanut sähkösopimusta tai käyttänyt vertailupalveluja verkossa, ei hätää – koko prosessi on erittäin helppo ja vie vain muutaman hetken. Kun olet valmis, mietit todennäköisesti, miksi et ollut tehnyt sitä jo aiemmin.
Enemmän tässä kategoriassa
Katso kaikki
