Koronan vaikutus havaittavissa – säästöjen etsiminen yhdistelylainoista ja sähkösopimuksista kiinnosti suomalaisia
Koronapandemia on vaikuttanut suomalaisten kulutustottumuksiin. Pohjoismaiden suurimpiin vertailupalveluihin lukeutuvan Zmartan tiedoista käy selkeästi ilmi, että kesän aikana lainojen yhdistely kasvatti suosiotaan muihin lainatyyppeihin verrattuna.
Vertailupalvelu Zmarta.fin tilastoista käy ilmi, mihin tarkoituksiin suomalaiset ovat kilpailuttaneet lainaa kesän aikana. Tämän vuoden luvut on otettu toukokuun ja elokuun välisenä aikana ja niitä on verrattu vuoden 2019 vastaavan ajanjakson lukuihin.
Lainaa on otettu toukokuun ja elokuun välisenä tarkasteluaikana aiempaa vuotta vähemmän, mutta lainojen yhdistelyn suhteellinen osuus muihin lainatyyppeihin verrattuna on kasvanut huomattavasti aiemmasta vuodesta. Tämä osoittaa, että suomalaiset ovat olleet kiinnostuneempia lainakulujensa pienentämisestä kuin vuotta aikaisemmin. Myös sähkösopimuksia on kilpailutettu normaalia enemmän ja elokuu oli Zmartan sähkövertailupalvelun ennätyskuukausi.
Lainojen yhdistämisen tarkoituksena on pienentää suomalaisten lainamenoja, jotta he eivät maksa kuluja jokaisesta lainasta eri paikkaan. Yhdistelylainojen päämääränä on auttaa kuluttajia säästämään rahaa sekä auttaa heitä saamaan lisää käyttörahaa.
Säästöjen etsiminen on epävarman taloudellisen tilanteen aikana herättänyt kiinnostusta, sillä jopa 70 prosenttia Zmartan kautta välitetyistä lainoista on ollut yhdistelylainoja. Vastaava luku vuonna 2019 oli 63 prosenttia, joten yhdistelylainojen osuus kaikista lainoista kasvoi noin 10 prosenttia.
"On todella hieno asia, että suomalaiset ovat kiinnostuneita yhdistämään esimerkiksi erilliset osamaksut, vanhat pikavipit ja muut kalliskorkoiset lainat. Meidän visionamme on, että yksikään suomalainen ei maksa liikaa lainastaan. Lainojen yhdistäminen mahdollistaa, että yhdelle yhdistelylainalle voi saada erillisiä lainoja edullisemman koron ja samalla suomalaiset saavat säästöjä karsimalla ylimääräiset tilinhoitokulut sekä muut kuukausittaiset palkkiot minimiin. Lainojen yhdistelyn tuomat säästöt voivat kartuttaa suomalaisten puskurirahastoja näinä vaikeina aikoina", iloitsee Zmarta Suomen toimitusjohtaja Tuomas Riski.
Zmartan aineistosta selviää, että kulutukseen tarkoitettuja lainoja oli vuonna 2020 noin 25 prosenttia vähemmän. Erilaiset matkailurajoitukset ovat vaikuttaneet negatiivisesti suomalaisten matkustelumääriin, minkä johdosta mm. ulkomaanmatkailuun ja lomailuun on nostettu suhteellisesti vähemmän matkalainoja ja lomaluottoja kuin kesällä 2019.
Zmartan datasta käy myös ilmi, että autojen ja muiden kulkuneuvojen hankintaan kilpailutettiin lainoja suhteellisesti enemmän kuin vuotta aiemmin. Tähän voi olla syynä esimerkiksi kotimaan matkailun kasvu sekä yksityisautoilun suosiminen korona-aikaan. Autolainoihin ja muiden kulkuneuvojen hankitaan tarkoitettujen lainojen osuus kuten moottoripyörälaina ja venelaina kasvoi 16,6 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna