Mökin ostajan liikkeellelähtöaika on jo helmi-maaliskuun vaihteessa, joten nyt kannattaa virittäytyä ostotunnelmaan.
Honkien katveeseen piilopirtti, pramea kivilinna kukkulalle, tai saariston rauhaan kalastajatorppa - mökkihaaveita on jokaiseen lähtöön. Mökkeily kuuluu suomalaisille kuin nenä päähän ja siksi mökin ostaminen pyöriikin haaveissamme. Suomalaisilla on yli puoli miljoonaa kesämökkiä ja niiden määrä kasvaa entuudestaan. Mökin ostajan liikkeellelähtöaika on jo helmi-maaliskuun vaihteessa, joten nyt kannattaa virittäytyä ostotunnelmaan. Kirjoitimme kesämökin ostamisesta haaveileville muutamia seikkoja, joita kannattaa punnita ennen ostamista.
Mökin ostaminen tai rakentaminen vaatii pesämunan, jonka jatkeeksi voi esimerkiksi ottaa mökkilainaa. Mökin hankinnassa kannattaa miettiä kokonaiskuvaa, eli kannattaa ajatella mökkiä sijoituksena itseensä, ei taloudellisena taakkana. Lisäksi kannattaa tehdä tai ostaa unelmien mökki - toteuttamalla mökkihaaveet, takaat unelmien kesät, syksyt, talvet ja keväät haaveidesi onnelassa!
Jos kaipaat rahoitusta mökin ostamiseen, käsirahaan tai vaikkapa apua mökin remontoinnista koituviin kuluihin, Zmarta auttaa varmasti!
Zmarta.fi hae on uudenlainen rahoituspalvelu, joka kilpailuttaa lainojen ja luottojen tarjoajat puolestasi täysin ilmaiseksi ja neuvoo sinua tarpeen tullen. Zmarta.fin tavoitteena on tarjota edullisia lainaratkaisuja ja auttaa asiakkaitamme tekemään parempia taloudellisia ratkaisuja. Lainavertailupalvelumme kertoo sinulle eri kokoisten lainojen kustannukset. Yhdellä hakemuksella tavoitat kymmeniä lainantarjoajia, eikä hakemus sido sinua mihinkään. Ensimmäiset tarjoukset saat nopeasti ja voit itse valita niistä parhaan. Kilpailuta lainasi osoitteessa Zmarta.fi.
Monet ajattelevat mökkiä vain kesäajan pakopaikkana, mutta mitä, jos veden äärelle kaipaa muinakin vuodenaikoina? Keväällä on ihana nähdä luonnon herääminen, syksyllä kävely ruskakierroksella on kuin taidemuseossa vierailu ja talvella esimerkiksi hiihtoladulle voi hypätä omasta pihasta. Valitessasi mökkiä on tärkeä pitää mielessä sen käyttötarkoitus. Jos kaipaat mökille myös muulloin kuin kesällä, on tärkeää, että vapaa-ajan asunnon varustelu on tasokkaampaa. Asunnon lämmitysjärjestelmä, sähkö, juokseva vesi, vesivessa, veden lämmitys ja peseytymistilat päärakennuksen yhteydessä ovat ehdottomia ympärivuotiseen asumiseen ja lomailuun. Kannattaa myös miettiä yhteysteitä. Pääseekö mökille tietä pitkin vai sijaitseeko se saaressa? Huoltaako kunta tai kaupunki mökkiteitä myös talvella?
Talvella on upeaa, jos mökin pihamaalla on palju - paljuun hukkuvat huolet ja murheet sekä kroppa pysyy lämpimänä talven kylmyydessä!
Niemen notkoon, saarelmaan, mökin tahtoisin nostattaa! Uuden vapaa-ajan asunnon rakentaminen on supisuomalainen haave. Mökin rakentajalle on monia vaihtoehtoja: suunnittelu arkkitehdin kanssa omien haaveiden perusteella, rakentaminen itse, rakennuspalvelun käyttäminen tai mökkipaketin ostaminen. Itse rakentamiseen kuluu luonnollisesti enemmän aikaa, kun taas valmiin paketin hinta saattaa olla korkeampi kuin itse rakennetussa mökissä. Tärkeintä kaikessa on, että pääset toteuttamaan haaveesi kunnolla!
Jos olet haaveillut isosta mökistä, johon mahtuu koko suku, on tärkeää tehdä huvila kerralla oikein. Kannattaa pitää huoli, että ostamasi tontti sijaitsee paikassa, jota rakastat - tulet katselemaan samaa mökkimaisemaa pitkään! Isolle tontille voit tarpeen tullen rakentaa lisärakennuksia, kunhan rakennus- ja toimenpideluvat ovat kunnossa. Itse rakennettu mökki voi pysyä perheessä useita kymmeniä vuosia, ellei jopa yli sata vuotta! Jos haluat olla itse rakentamassa mökkiäsi, kannattaa mukaan ottaa ammattitaitoisia rakentajia. Sähkötöihin, putkiasennuksiin ja salaojituksiin tarvitset osaamista, jotta saat kiinteistön kestämään läpi vuosikymmenien. Panosta siis ammattilaisiin!
Jos haluat päästä nopeasti lämmittämään huvilasi saunaa, on vanhan mökin ostaminen sinua varten. Vapaa-ajan kiinteistöjä kaupataan netissä ja asunnonvälitysfirmoissa. Tällä hetkellä valinnanvaraa on paljon. Myös vanha mökki voi olla juuri sinun näköisesi - piilopirtti metsän siimeksessä tai upouusi ja moderni kesäkoti. Valinta on sinun.
Asiantuntijat sanovat, että mökkikaupoille lähdettäessä on käytävä vähintään kymmenessä näytössä. Mökkien kunnot vaihtelevat rajusti ja yksi tärkeä työväline on nenäsi: muista näytössä haistella asuntoa vaurioiden varalta. Kannattaa varata näyttöihin mukaan aimo annos kärsivällisyyttä ja aikaa, sillä haluathan varmistaa juuri sinulle sopivan mökin. Ostopäätöstä tehdessä kannattaa tehdä laaja kuntokartoitus sekä tarkistaa alueen kaavoitus mahdollista rakentamista varten. Kuntotarkoituksessa selviää mitä remontteja kiinteistöön on tulossa. Kannattaa myös selvittää mökkisi kuluasiat, esimerkiksi paljonko jätehuolto-, vesi- ja sähkökulut kustantavat. Vertaile rohkeasti eri alueita keskenään ja mieti myös matkakustannuksia uudelle mökillesi: kuluisiko ajamiseen liikaa aikaa tai nousisivatko polttoainekulut liian korkeiksi.
Mökkien hinnat vaihtelevat laajalti ympäri Suomen. Mökkien hinnat ovat tällä hetkellä laskussa, sekä alueelliset erot ovat huomattavia. Upeita luksusmökkejä löytyy ympäri Suomen ja niiden hinnat nousevat miljooniin. Talouselämä kertoo, että 75 neliön perusmökin rakentaa 140 000 eurolla. Tietysti päälle on laskettava tontin hinta, joka on keskimäärin 50 000 euron tienoilla.