Yösähkö

Yösähkö on sopiva sähkötuote heille, joiden sähkönkäyttö on suurta ja ajoittuu erityisesti yöaikaan. Useimmat suomalaiset sähköyhtiöt tarjoavat tätä aikatariffiin sidottua sähkösopimuksen mallia, jossa sähkön hinta on yöaikaan edullisempi kuin päivällä. Zmartan sähkövertailusta yösähkö on helppo valita ja vertailla tämän sähkötuotteen eri myyjiä toisiinsa.

Yösähkö on hintatietoisen kuluttajan valinta

Mistä yösähkössä tarkalleen on kyse?

Mikäli päädyt valitsemaan yösähkön talouteesi, maksat sähköstä kahta eri hintaa vuorokaudenajasta riippuen. Päivisin voimassa on jonkin verran korkeampi hinta kuin öisin. Hinnat ja niiden välinen ero riippuvat tietenkin myyjästä; samaten se, mihin aikaan yö- ja päivätariffi ovat voimassa.

Yleisimmin yösähkö on voimassa iltakymmenestä alkaen, aamuseitsemään päättyen. Tätä aikajaksoa ja jaottelua käyttää suurista sähköyhtiöistä muun muassa Caruna – tarkasta kuitenkin asia omalta sähköyhtiöltäsi, sillä tästä saatetaan poiketa tunnilla suuntaan tai toiseen.

Harkittaessa yösähköön siirtymistä on syytä huomioida myös verkkoyhtiön hintaero päiväsiirron ja yösiirron välillä. Vaikka verkkoyhtiötä ei voikaan kilpailuttaa, vaikuttavat sen eri siirotuotteiden hinnat silti lopullisiin energiakuluihisi.

Miksi yösähkö sitten on edullisempaa? Logiikka perustuu siihen, että sähkön hintaa määräilee markkinatalouden periaatteiden mukaisesti sähkön kysyntä. Yöaikaan tuo kysyntä on tavannut olla huomattavasti pienempää, joskin ero on ollut tasaantumaan päin. Pienemmän kysynnän ansiosta sähköä voidaan öisin myydä pienempään hintaan. Samalla hintamekaniikalla pyritään myös tasoittamaan sähkön kulutushuippuja.

Kannattaako valita yösähkö?

Yösähkö vai vuorokauden ajasta riippumaton yleinen sähkösopimus, kenties kausihinnoitteluun perustuva malli? Se, mikä tuote sinun kannattaa valita, riippuu tottumuksistasi. Zmartan vertailussa pääset vertailemaan kaikkia markkinoilla olevia sopimustyyppejä, mutta sinä itse tunnet parhaiten omat sähkönkulutuksen tottumuksesi – tai kykenet selvittämään ne!

Mikäli kaipaat sähkölaskulta näkyvää erottelua tarkempaa tietoa sähkön kulutustottumuksistasi, suuntaa nykyisen sähkönmyyjäsi verkkosivustolle. Käytännössä kaikilla pienilläkin sähköyhtiöillä on tätä nykyä henkilökohtainen verkkopalvelu, josta näkee oman sähkönkulutuksensa jopa tuntitasolla.

Nykyinen sähkönkäyttösi ei silti välttämättä kerro koko totuutta siitä, onko yösähkö juuri sinulle sopiva tuote. Onko sinulla mahdollisuus muuttaa sähkön kulutustasi siten, että esimerkiksi paljon energiaa käyttäviä laitteita voisi käyttää edullisemman tariffin aikaan? Pystytkö käyttämään esimerkiksi pesukonetta kello kymmenen jälkeen? Voisitko ajastaa lämminvesivaraajan päälle halvemman yösähkön ajalle?

Yösähkö on erityisen suosittu sähköllä kotiaan lämmittävien ihmisten parissa. Sähkölämmitteisissä kodeissa juuri asunnon lämmitys muodostaa suurimman osa sähkönkulutuksesta, mutta tätä on mahdollista painottaa yöaikaan.

Kokonaiskustannusten kannalta esimerkiksi maalämpöön siirtyminen voi olla pitkällä aikavälillä mielekästä, mutta kertainvestointina se on melko hintava siirtymä. Yösähköön siirtyminen ei vaadi välttämättä investointeja lainkaan.

Huomioi, että voidaksesi ostaa ja käyttää yösähköä, tarvitset aikatariffia tukevan mittarilaitteiston. Käytännössä kaikissa uudemmissa kohteissa tällainen mittaristo on, mutta esimerkiksi 70-lukulaisissa taloissa voi olla mittariston uusiminen edessä. Osakehuoneistoissa asia kannattaa varmistaa isännöitsijältä.

Pienessä kerros- tai rivitaloasunnossa talouden harvoin on mielekästä harkita yösähköä todellisena vaihtoehtona yleissähköön perustuvalle hinnoittelulle. Näissä kohteissa kokonaiskulutus on usein vähäistä ja lämmitysratkaisuna esimerkiksi kaukolämpö. Mikäli kulutus on verrattaen pientä (alle 10 000 kWh per vuosi), yösähkö tuskin kannattaa.

Yösähköä eri myyjiltä

Toisin kuin sähkönsiirrosta vastaavan sähköyhtiön, voi sähköä myyvän yhtiön valita vapaasti. Myyjäyhtiöiden markkinat ovat Suomessa olleet vapaat kilpailua varten jo 1990-luvun puolivälistä lähtien.

Yösähköä ei siis tarvitse ostaa juuri paikalliselta sähköyhtiöltään – usein edullisin sopimus löytyy jostakin muualta. Zmartan sähkösopimusten kilpailutuspalvelussa edustettuina ovat kaikki Suomessa sähköä myyvät energiayhtiöt.

Hintaerot päivä- ja yösähkön välillä eri myyjillä vaihtelevat. Suurimmillaan ero voi olla jopa enemmän kuin 1 snt kilowattituntia kohden. Ei kannata myöskään liiaksi luottaa siihen, että nykyisen yleissähkösopimuksesi edullisen hinnan tarjoava yhtiö tarjoaisi parhaan hinnan yösähköstä. Sähkövertailu kannattaa aina tehdä, ja Zmartalla sen tekeminen ei maksa mitään.

Edullisimpaan hintaan pääsee myös energiamarkkinoilla kiinni
määräaikaisella sopimuksella. Useimmiten nämä ovat kaksivuotisia, joskin myös lyhyempi yksivuotinen sopimus on mahdollinen useimmilla yhtiöillä. Kaksivuotinen sopimus tarjoaa kuitenkin yleisesti ottaen edullisemman hinnan.

Sähkön myyjien välillä on eroa muussakin kuin pelkässä kWh-hinnassa, esimerkiksi sähkön tuotantotavoissa. Toiset myyjät saattavat painottaa vaikkapa hiilidioksidivapaata tuotantoa ydinvoiman suosimisen kautta, toiset vesivoiman avulla.

Mikäli välität tuotantotavoista, on Zmartan sähkösopimusten vertailupalvelu tämänkin suhteen hyvä työkalu: pääset tarkastelemaan myyjien sähkön alkuperää yhdellä klikkauksella tarjouslistasta selkeän diagrammin avulla.

Kilpailuta sähkösopimus ja säästä

Yösähkö valitaan sen tarjotessa selkeää ja laskettavissa olevaa rahallista säästöä muihin sopimusmalleihin verrattaessa. Säästämistä ei todellakaan kannata jättää tähän: myös yösähkösopimus kannattaa kilpailuttaa. Helposti ja nopeasti tämä onnistuu Zmartan vertailupalvelun kautta, eikä palvelun käyttö maksa sinulle mitään, ei suoraan eikä välillisesti.

Vertailu aloitetaan oman postinumeron antamisella – näin suodatetaan vertailusta esimerkiksi eräät alueelliset sähköyhtiöt, jotka eivät myy sähköä oman verkkoalueensa ulkopuolelle. Seuraavaksi voit antaa vuotuisen sähkönkulutuksen tai käyttää arviointilaskuriamme. Laskuri on erityisen kätevä, jos esimerkiksi harkitset muuttoa suurempaan kotiin, jonka sähkönkulutuksen tasosta sinulla ei ole tarkkaa kuvaa.

Näpäytä myös täppä oikeaan kohtaan kolmesta vaihtoehdosta: kiinteä hinta, muuttuva hinta tai pörssisähkö. Saadaksesi tarjouksia yösähköstä, valitse muuttuva hinta. Tällöin yösähkötuotteet sisältyvät mukaan vertailuun. Kun löydät sopivan ja edullisen sähkösopimuksen mieleiseltäsi myyjältä, klikkaa Valitse-painiketta ja siirryt sopimuksen allekirjoitussivulle.

Mikäli et ole aiemmin kilpailuttanut sähkösopimusta tai käyttänyt vertailupalveluja verkossa, ei hätää – koko prosessi on erittäin helppo ja vie vain muutaman hetken. Kun olet valmis, ihmettelet todennäköisesti, miksi et ole tehnyt tätä jo aiemmin!

Vertaa ja valitse

  • Vertaa kaikkia Suomen sähköyhtiöitä
  • Ilmaiseksi

Talousvinkit

Lainahakemus

Yllättikö äkillinen rahantarve vai onko viimein aika toteuttaa pitkäaikainen haave? Olipa syy ja peruste lainan hakemiselle mikä tahansa, lainahakemuksen täyttäminen lainan kilpailuttamiseksi käy helposti ja nopeasti. Zmartan kautta voit hakea lainaa 60 000 euroon saakka – ensimmäiset lainapäätökset saat hetkessä. Lainalaskuri on tällä sivulla sinua varten, jotta voit hakea lainaa saman tien.

Talousvinkit

Ystävänpäivä 2020 – vinkkejä ja ideoita

Vuoden romanttisin päivä vai jälleen yksi palanen suklaanvalmistajien ja kukkakauppiaiden salaliitossa? Olipa näkökulmasi ystävänpäivään mikä tahansa, 14. helmikuuta vietettävä juhlapäivä on taas täällä. Miksi päivää vietetään ja mitä ystävänpäivänä voisi keksiä lahjaksi rakkaalle – muun muassa näitä asioita mietimme tällä kertaa!

Talousvinkit

Talviloma – tauko nietosten tai paljaan asfaltin keskelle

Talviloma tarjoaa työn raskaan raatajille ja koululaisille ympäri Suomea viikon mittaisen hengähdystauon ajankohtaan, jolloin talven pimeys alkaa hiljalleen väistyä, mutta jolloin lumi ja jää ovat perinteisesti tarjonneet harrastusmahdollisuuksia.

Ei artikkeleita

Tutustu useampiin artikkeleihin