Piharempan aika on nyt – asiantuntija kertoo, mitä se maksaa

Jos jänisten järsimät omenapuut, kuivahtaneet marjapensaat ja rehevöityneet perennapenkit eivät miellytä silmää, on aika tarttua haravaan ja lapioon. Puutarhuri ja pihasuunnittelija Riina Hifumi kertoo, mistä piharemppa kannattaa aloittaa ja millaiseen budjettiin on syytä varautua.
"Juuri nyt on hyvä aika leikata ja harventaa pensaita. Kaikkia puskia ei kuitenkaan kannata leikata aivan matalaksi, sillä muutoin ne eivät kuki ensi kesänä lainkaan", Pihasyyreni Oy:n yrittäjä, puutarhuri ja pihasuunnittelija Riina Hifumi ohjeistaa.
Nurmikon kannattaa Hifumin mukaan antaa kuivua kaikessa rauhassa.
"Irto-oksat voi keräillä ja isommat lehdet voi haravoida pois. Haravoiminen ilmaa nurmikon pintaa, mutta toisaalta ruohonleikkurilla murskatut lehdetkin ovat sille hyvää ravintoa. Jos haluaa luonnonmukaisen nurmikon, sitä ei tarvitse niin putsata talven jälkeen kovinkaan tarkasti, kevyt haravointi riittää", hän ohjeistaa.
Haravoinnin jälkeen nurmikkoa voi ilmata tekemällä pystyleikkurilla viiltoja sen pintaan. Sammaloituneen nurmikon voi ilmata joko pystyleikkurilla, talikolla tai piikkikengillä. Ilmaamisen jälkeen kuollut kasvusto ja sammal haravoidaan pois.
Sen jälkeen nurmikon voi kalkita ja parin viikon päästä kalkitsemisesta on lannoittamisen vuoro.
Haravoi, siisti ja lannoita
Kukkaloistosta nauttivien ensimmäinen tehtävä on puhdistaa perennapenkit talven törröttäjistä eli perennojen kuolleista kasvinosista. Ne voi silputa kukkapenkkiin parantamaan maan koostumusta tai laittaa kompostiin. Siistittyyn kukkapenkkiin voi myös sirotella hennon kerroksen multaa.
"Havukasvit ja alppirusuut kaipaavat kosteutta pitkän talven jälkeen ja niitä kannattaa kastella, jos kevät on kuiva. Myös havurodolannoite auttaa niitä starttaamaan uuden kasvukauden", Riina Hifumi jatkaa.
Jos puutarha ei hyvästäkään hoidosta huolimatta kukoista tai jos piha-alue ei vastaa perheen tarpeita, on hyvä pyytää pihasuunnittelija paikan päälle.
"Aina ei tarvitse ostaa pihasuunnitelmaa, joskus pelkkä neuvontakäyntikin riittää. Sen aikana asiakas saa kysellä vapaasti asiantuntijalta esimerkiksi pihan eri toimintojen sijoittelusta sekä pihakasvien valinnasta", hän huomauttaa.
Pala kerrallaan
Täydelliseen pihauudistukseen ja esimerkiksi uuden omakotitalon pihaan kannattaa Hifumin mukaan teettää pihasuunnitelma, jonka pohjalta voi kilpailuttaa viherrakentajia.
Koska rakentamisen kustannukset nousevat jatkuvasti, pihasuunnitelmaa voi toteuttaa myös pala kerrallaan. Eniten rahaa menee maan alle, pihan pohjatöihin. Omakotitalon takapihan perustuksiin maansiirtotyöt ja maa-ainekset mukaan lukien pihaan voi Hifumin mukaan upota 40-80 tuhatta euroa, jos piha teetetään. Itse tekemällä pääsee toki halvemmalla.
Hifumin mukaan kasvualustojen syvyyksistä ei kuitenkaan kannata tinkiä. Nurmikko kaipaa alleen 20, pensaat 50 ja puut 60-80 senttiä multaa.
"Pelkästään pihakasvien uusiminen on sen sijaan verrattain edullista. Pihan koosta ja kasvien määrästä riippuen kustannukset voivat olla mitä tahansa 100 ja 5000 euron väliltä", hän kertoo.
Kun perustukset ovat kunnossa, pihasuunnittelija osaa neuvoa, millaiset kukat ja kasvit siihen sopivat. Riinan vinkkejä ja ideoita voi lukea myös hänen Versoja vaahteramäeltä – puutarhablogistaan. Tänä keväänä häneltä ilmestyi myös Valkoisten kukkien lumo -puutarhakirja.
"Joka paikkaan löytyy sopiva kasvi! Kun katsoo luontoa, niin eihän sielläkään ole tyhjiä kohtia. Epätoivoista pihaa ei ole olemassakaan", pääasiassa päijäthämäläisiä pihoja uudistava Riina Hifumi vakuuttaa.
Rahoita piharemppa Zmartan pienlainalla
Jos kodin tai mökin piha kaipaa uudistusta, Zmartan kilpailuttamalla pienlainalla rahoitat sen helposti ja nopeasti. Lainahakemuksen täyttäminen vie vain pari minuuttia ja lainapäätöksen saat saman tien. Voit valita itsellesi sopivan lainasumman ja räätälöidä talouteesi sopivat maksuerät sekä takaisinmaksuajan.
Aloita piharempan suunnittelu jo tänään osoitteesta: zmarta.fi
Enemmän tässä kategoriassa
Katso kaikki

