Säästä rahaa fiksuilla joululahjaostoksilla nikseillämme

Joulun kulutuksesta menee pää pyörälle. Ostetaan joululahjoja, syödään vatsa kukkuralle ja hemmotellaan läheisiä joulumatkoilla. Joulu on yltäkylläisyyden ja yhdessäolon juhlaa, mutta rahanmeno saattaa huolestuttaa monia juhlijoita. Jo pelkästään henkilökohtaisen rahankulutuksen kasvu joulun aikana puuskututtaa, mutta kansallisella tasolla kulutus suorastaan läkähdyttää. Joulun aikana ollaan kulutettu jo vuosisatoja enemmän rahaa jouluruokaan. Monet suomalaiset lainaa rahaa jouluksi joka voi olla ainoa keino rahoittaa joulusta koituvat kulut. Joulun aikana voi toimia taloudellisesti, jos noudattaa muutamaa nyrkkisääntöä,

Lainaa rahaa jouluksi

Joulun aikana odottamattomat menot ja kasvavat kulut voivat yllättää. Jos sinulla ei ole jouluksi rahaa tai sinulle on kertynyt osamaksuja, luottoja ja lainoja, niiden yhdistäminen voi säästää selvää rahaa.

Useat suomalaiset miettivät tänäkin vuonna mistä saavat rahaa jouluksi. Kilpailuttamalla tai yhdistämällä lainat, voit saada edullisempien korkojen ja kulujen lisäksi selkeyttä menoihisi.

Zmarta.fi on uudenlainen rahoituspalvelu, joka kilpailuttaa lainojenantajat puolestasi täysin ilmaiseksi. Kun täytät yhden hakemuksen, saat yhteyden yli 25 Suomessa toimivaan luotonmyöntäjään vielä ennen joulua.

Zmarta.fin tavoitteena on tarjota edullisia lainaratkaisuja ja auttaa asiakkaitamme tekemään parempia taloudellisia päätöksiä. Lainavertailupalvelumme kertoo sinulle eri kokoisten lainojen kustannukset riippuen joulun rahoittamisen tarpeistasi.

Joululainan hakeminen ei sido sinua mihinkään. Saat nopeasti ensimmäiset lainapäätökset ja voit itse valita niistä parhaan. Kilpailuta lainasi osoitteessa zmarta.fi.

Ikimuistoinen joulu pienemmälläkin budjetilla onnistuu

Joulu on yhdessä olemisen aikaa. Syödään, juhlitaan, lauletaan ja jaetaan lahjoja. Se voi kuitenkin olla kiireistä ja stressaavaa aikaa etenkin lapsiperheissä, joissa normaalinkin arjen pyörittäminen on ajoittain hektistä.

Monille stressaava osatekijä joulun pyhinä on raha. Lahjoihin voi tuhlata omaisuuden, ruokaa kannetaan kotiin selkä vääränä ja matkustaminen sukuloimaan vie pitkän pennin.

Joulun aikana voi kuitenkin toimia taloudellisesti, jos muistaa noudattaa muutamaa helppoa nyrkkisääntöä. Kokosimme joulunajan säästämisoppaan, josta voit noukkia vinkit oman joulusi helpottamiseen. Toivottavasti siitä on hyötyä sinulle!

Älä hukuta lapsia lahjavuoreen

Varsinkin lapsiperheissä lahjat voivat näytellä suurta roolia joulujuhlassa. Monet kirjoittavat kirjeen Joulupukille toivoen uusimpia leluja, vaatteita ja tekniikkaa.

Jok’ikisen lahjan ostaminen listalta on koettelemus kukkarolle. Vanhempana tehtäväsi on hallita kaaosta asettamalla rajat joulutoiveille. Sopikaa perheenne kesken lahjatoiveiden määrästä tai rajoittakaa vanhempien lasten lahjamäärä tiettyyn rahasummaan.

Osta ympäristöystävällisesti – säästä rahaa

Jätä uudistuotanto välistä ja osta sen sijaan käytettyjä tavaroita esimerkiksi Facebook-ryhmistä tai myyntipalstoilta. Mikäli ostat lahjoja ystävälle, hän ilahtuu varmasti perinteisestä suomalaisesta keräilyklassikosta.

Jos taas lahjan saaja on lapsi, löydät varmasti hyväkuntoisia leluja. Koska käytetyt lahjat eivät ole kääritty lukuisiin muoveihin ja pahvilaatikoihin, pikkuinen pääsee heti leikkimään ja vältyt samalla roskien kierrättämiseltä. Tämä, jos mikä on resurssien optimoimista!

Lahjan ei tarvitse olla materiaa

Lahjakasan korkeus ei mittaa lahjojen tuomaa onnea. Tärkeintä joulussa on yhdessäolo ja tekeminen. Vie jälkikasvusi luistelemaan, kelkkailemaan tai järjestä heille pikkujoulut. Lapsi nauttii siitä, että teet hänen juhlastaan ainutlaatuisen tärkeän.

Voitte esimerkiksi suunnitella leikkipäivän, johon kuuluu aamusta iltaan leikkimistä. Käteviä leikkioppaita löytyy netistä sekä kirjastosta. Kokemuslahja kelpaa kaiken ikäisille lahjansaajille ja lämmittää muistona vielä pitkään joulun jälkeenkin!

Panosta lahjojen laatuun

Muovileluja, irtonaisia osia, välkkyviä valoja – niistä on heppoiset lahjat tehty. Joulun jälkeen asunto täyttyy helposti uusista trendilahjoista, joiden laatu ei ole aina parasta mahdollista ja käyttöaika jää lyhyeksi.

Tunnista ohikiitävät trendit ja kyseenalaista lahjatoiveet ennen ostamista. Voitkin panostaa määrän sijaan lahjojen laatuun. Kestävä kulutus, laatu, design ja kotimaisuus ovat nyt suositumpia teemoja kuin koskaan - näihin voi kiinnittää huomiota myös lahjahankinnoissa.

Osta puusta, vahvoista kankaista ja kierrätysmateriaaleista valmistettuja lahjoja, jotka kestävät aikaa ja kulutusta. Ostamalla lahjat läheltä netistä tilaamisen sijaan, tuet paikallista kauppiasta, sekä takaat lahjan laadukkaat materiaalit.

Ruokailuun järkevyyttä suunnitelmallisuudella

Iso osa joulunajan päänvaivasta on aterioiden suunnittelu, ostaminen ja valmistaminen. Etenkin isolle porukalle kokkaaminen vie aikaa ja rahaa. Joulun jälkeen kaapit täyttyvät rääppeistä, ja pahimmassa tapauksessa niitä syödään vielä uudenvuoden jälkeen. Pienellä suunnitelmallisuudella voit välttää jouluruokailun sudenkuopat.

Laskelmoi jo ennen joulua ruokailijoiden määrä ja tee kauppalista sen mukaan, näin voit välttää turhaa ruokahävikkiä. Kattavalla listalla kauppareissut ovat myös jouhevampia. Pohdi ennen varsinaista kauppareissua, kuinka monta ruokalajia haluat tarjoilla.

Monta pientä sorttia tarjoillessa unohtuu helposti se, että aika kokkaamiseen on rajallinen ja esimerkiksi astiat eivät välttämättä riitä kaikkeen. Valitsemalla perheesi lempijouluruoat säästät aikaa ja lompakkosi kiittää.

Muista aloittaa kokkaaminen ajoissa – esimerkiksi laatikot voit tehdä jo viikkoja ennen joulua pakastimeen ja kuivakakut säilyvät päiviä lämpimässä hyvin suojattuna. Kun suunnittelet kokkaamisaikataulun, ei jouluaattona kokkaaminen ole niin työlästä.

Muista myös pyytää apua ruoanlaittoon! Jakakaa työt tasaisesti jokaisen perheenjäsenen kesken. Myös perheen pienemmät auttavat keittiössä mielellään. Yhdessä puuhaaminen tekee ruoista kaksin verroin maukkaampia.

Jos kuitenkin ruokaa jää yli joulun jälkeen, voit hyödyntää sitä monin eri tavoin. Ylijäämäkinkku sujahtaa helposti esimerkiksi hernekeittoon tai voileivän väliin.

Graavi- ja savulohesta voit valmistaa herkullisia kiusauksia ylijäämäperunoiden kera. Porkkana-, lanttu- ja bataattilaatikoista pyöräytät kätevästi kasvispihvejä sotkemalla joukkoon kananmunaa. Ylijääneet piparkakut voi murskata vaikka juustokakun pohjaksi ja tarjoilla sen uudenvuodenjuhlissa.

Joulumuistilista on kätevä tapa helpottaa joulukiirettä. Tällä tavalla olet valmiimpi arjen kiireisiin.

Lainan kilpailuttaminen kestää vain muutamia minuutteja

10 000 EUR
183 EUR
  • Ilmainen
  • Et sitoudu mihinkään
  • Lainapäätöksiä yli 25 luotonmyöntäjältä
Esimerkkikorko

Luoton ollessa 10 000€, 6v. laina-ajalla, on kuukausierä 183€. Tällöin luoton kokonaiskulut on 13 158€, nimelliskorko 9,5% ja todellinen vuosikorko 9,92% (sis. 0€ laskutuslisän ja avausmaksun 0€). Luotonmyöntäjien lainasummat vaihtelee 1 000-60 000€, nimelliskorko 4,41–20% (todellinen vuosikorko 4,5-38%) ja laina-aika 1–15v. välillä.

Luotonmyöntäjät käsittelevät kaikki hakemukset automaattisesti varmistaakseen nopeat ja vastuulliset luottopäätökset.

Lainan kilpailuttaminen kestää vain muutamia minuutteja

20 000 EUR
243 EUR
  • Ilmainen
  • Et sitoudu mihinkään
  • Lainapäätöksiä yli 25 luotonmyöntäjältä
Esimerkkikorko

Luoton ollessa 20 000€, 10v. laina-ajalla, on kuukausierä 243€. Tällöin luoton kokonaiskulut on 29 119€, nimelliskorko 8% ja todellinen vuosikorko 8,3% (sis. 0€ laskutuslisän ja avausmaksun 0€). Luotonmyöntäjien lainasummat vaihtelee 1 000-60 000€, nimelliskorko 4,99–20% (todellinen vuosikorko 4,99-38%) ja laina-aika 1–15v. välillä.

Luotonmyöntäjät käsittelevät kaikki hakemukset automaattisesti varmistaakseen nopeat ja vastuulliset luottopäätökset.

Lainan kilpailuttaminen kestää vain muutamia minuutteja

20 000 EUR
243 EUR
  • Ilmainen
  • Et sitoudu mihinkään
  • Lainapäätöksiä yli 25 luotonmyöntäjältä
Esimerkkikorko

Luoton ollessa 20 000€, 10v. laina-ajalla, on kuukausierä 243€. Tällöin luoton kokonaiskulut on 29 119€, nimelliskorko 8% ja todellinen vuosikorko 8,3% (sis. 0€ laskutuslisän ja avausmaksun 0€). Luotonmyöntäjien lainasummat vaihtelee 1 000-60 000€, nimelliskorko 4,99–20% (todellinen vuosikorko 4,99-38%) ja laina-aika 1–15v. välillä.

Luotonmyöntäjät käsittelevät kaikki hakemukset automaattisesti varmistaakseen nopeat ja vastuulliset luottopäätökset.

Talousvinkit

Paljonko auto maksaa vuodessa?

Autoista ja rahasta puhuttaessa huomio keskittyy usein auton hankintahintaan ja autolainan takaisinmaksuun. Vähemmälle huomiolle jäävät muut auton kustannukset, joihin tietysti vaikuttavat auton ominaisuudet, sen ikä ja kunto sekä tietysti kuljettajan ajotottumukset ja -tarpeet. Myös poliittisella päätöksenteolla on suorat vaikutuksensa autoilun kuluihin.

Talousvinkit

Moottoripyöräily aloittelijalle – miten päästä alkuun?

Paljaan asfaltin kutsuhuuto kaikuu kevään edetessä maamme pohjoiskolkissakin, ja samalla moottoripyörät lähtevät talviteloilta liikkeelle. Pitenevät päivät houkuttelevat prätkän hankintaan myös ensikertalaisia, jotka ovat pyörän valinnan kanssa usein melkoisen runsaudenpulan ja vaihtoehtojen kirjon edessä. Mutta millainen olisi sopiva moottoripyörä aloittelijalle? Mitä kaikkea aloittelijan tulee huomioida?

Talousvinkit

Veneen kustannuksista – vältä vararikko vesillä

Veneen ostajalle itse veneen ostohinta on yleensä suurin yksittäinen kustannuserä uuden harrastuksen aloittamisessa – tai vanhan jatkamisessa, mutta veneilyyn liittyy paljon muitakin kuluja. Tässä artikkelissa teemme katsauksen niihin menoihin, joihin keskimääräinen suomalainen veneilijä joutuu varautumaan.

Ei artikkeleita

Tutustu useampiin artikkeleihin