Talousvinkit

Luottokelpoisuus

2020-11-17
Luottokelpoisuus

Luottokelpoisuuden tarkistus määrittää paljon, ja sen puute asettaa rajoituksia. Luottokelpoinen henkilö (joka voi olla paitsi ns. luonnollinen henkilö, myös oikeushenkilö eli vaikkapa osakeyhtiö) voi saada lainaa ja luottoa. Luottokelpoisuuden menettänyt henkilö
taas törmää helposti monenlaisiin esteisiin arjessa, sillä esimerkiksi asunnon
vuokrasopimuksen solmiminen tyssää usein luottokelvottomuuteen.

Jos esimerkiksi haet lainaa, luottokelpoisuutesi tarkistetaan, sillä lainan myöntäjä tahtoo olla mahdollisimman varma, että kykenet suoriutumaan lainan takaisinmaksusta. Esimerkiksi Zmartalla lainan hakeminen edellyttää, että hakija on 20-75-vuotias, omaa puhtaat luottotiedot ilman maksuhäiriömerkintöjä sekä vakituiset palkka- tai eläketulot.

Luottokelpoisuuden puute ei ole suinkaan ainoa syy, jonka takia lainahakemuksesi voidaan evätä. Luottokelpoisellakin henkilöllä esimerkiksi tulojen ja menojen suhde voi olla sitä tasoa luottoa myöntävän tahon arvion mukaan esimerkiksi aiemmin otettujen ja yhä maksettavien lainojen johdosta, ettei luoton myöntäminen ole suuren riskin takia järkevää. Samaten työtön henkilö voi olla luottokelpoinen, mutta hänen lainahakemuksensa tavallisesti evätään tästä huolimatta säännöllisten säännöllisten palkkatulojen puutteen takia.

Joka tapauksessa: mikäli henkilö ei ole luottokelpoinen, merkitsee tämä tavallisesti välitöntä stoppia lainahakemusprosessille. Poikkeuksena on esimerkiksi joidenkin kuntien tarjoama sosiaalinen luotto, jota luonnollinen henkilö voi saada rajatusti myös lainaa ilman luottotietoja.

Luottoa myöntävä taho tarkistaa luottokelpoisuuden joltakin luottorekisteriä ylläpitävältä yhtiöltä. Lainanhaun yhteydessä kelpoisuus tarkistetaan tavallisesti esimerkiksi jo mainitun vuokra-asunnon hakemisen sekä osamaksusopimusta tehtäessä tai puhelinliittymää hankittaessa. Luottorekisterin ylläpitoon erikoistuneita yhtiöitä ovat Suomen Asiakastieto Oy ja Bisnode Finland Oy, joiden luottorekisterit ovat pitkälti yhteneväisiä. Luottotietoja usein tarkistavilla yhtiöillä on tavallisesti sopimus tarkistuspalvelusta ainakin jommankumman yrityksen kanssa.

Yksityishenkilöllä on lakisääteinen oikeus tarkistaa omat luottorekisterin tietonsa veloituksetta kerran vuodessa. Näihin tietoihin kuuluu paitsi oma luottokelpoisuus, myös muut rekisterin tiedot – esimerkiksi se, mistä tiedot ovat peräisin ja kenelle henkilöluottotietoja on viimeisen 12 kuukauden aikana luovutettu.

Bisnodella lakisääteistä omien tietojen tarkistamisen oikeutta voi harjoittaa yhtiön MyBisnode -palvelun kautta tai kirjallisesti kirjepostin kautta. Suomen Asiakastiedon kohdalla omien tietojen tarkistaminen onnistuu kirjallisesti joko sähköpostitse tai postitse.

Suomen Asiakastieto on lisännyt yksityishenkilöille suunnattuun palveluvalikoimaansa myös noin 10 euron hintaisen Luottoluokkaraportin, joka avaa tarkemmin henkilökohtaista tilannetta lainanhakijana viisiportaisen luottoluokituksen (A+, A, A-, B, C) kautta. Esimerkiksi yksittäiset pankit tekevät kuitenkin omat arvionsa kunkin lainanhakijan kohdalla. Asiakastiedon palvelua voi siis pitää lähinnä suuntaa antavana apuvälineenä sen suhteen, miltä oma houkuttelevuus luotonhakijan näyttää luotonmyöntäjän silmissä. Tämä houkuttelevuus määrittää esimerkiksi sen, kuinka edullista nimelliskorkoa voi hakemiinsa lainoihin saada.

Yrityksen luottokelpoisuus

Yrityslainan luottokelpoisuuden määrittely tapahtuu varsin eri tavalla kuin luonnollisen henkilön kohdalla. Yritysten kohdalla käytetään luottoluokituksia, jotka vaihtelevat luokittajan mukaan. Siinä missä luonnollinen henkilö on staattisesti joko luottokelpoinen tai ei, on yritysten kohdalla luottokelpoisuus liukuva käsite, jota myös yritysmaailmassa seurataan tarkkaan.

Suomessa yritysten luottokelpoisuutta luokittelevat jo aiemmin mainitut Suomen Asiakastieto ja Bisnode. Ne käyttävät AAA-C-asteikkoa yritysten luokitteluun. Tämä luokittelu ilmaisee sitä, kuinka suuri yrityksen maksuhäiriö- ja konkurssiriski on: AAA-luokitellun yrityksen kohdalla luottoriski on hyvin vähäinen, ja esimerkiksi Suomen Asiakastiedon luokittelujärjestelmässä tähän luokkaan yltää vain kaksi prosenttia yrityksistä. Ei ole suuri ihme, että korkeimpaan rating-luokkaan yltäneet yritykset tuovat asian yleensä näkyvästi ilmi markkinoinnissaan.

AA-luokitellulla yrityksellä luottoriski on keskimääräistä vähäisempi ja A-luokitellulla keskimääräinen. B-luokitus merkitsee normaalia suurempaa luottoriskiä, C puolestaan merkitsee huomattavaa luottoriskiä, jolloin luotonantoa ei puolleta. Lisäksi käytössä ovat puutteellisten/ristiriitaisten tietojen Ei Rating sekä uusien yritysten AN-luokka.

Enemmän tässä kategoriassa

Katso kaikki
7 hva nordmenn lante penger til båt
Talousvinkit Miten rikastua?
Monet haaveilevat äkkirikastumisesta. Mutta onko se edes mahdollista, jos onni ei potkaise lotossa?
Lamppu
Talousvinkit Arjen parhaat säästövinkit
Mistä kaikesta arjessa voi säästää? Tutustu vinkkeihimme ja hyödynnä niitä kesäkassan kartuttamisessa.
Säästöpossu
Talousvinkit Eläkesäästäminen on hyvä aloittaa ajoissa
Eläkesäästämisestä kannattaa tehdä omannäköistä, jotta saisit parhaat voitot ja ymmärtäisit pitkäaikaisen sijoittamisen ...