Kaipaatko kertalainaa? Me ihmiset emme ole samanlaisia, eivätkä sitä ole lainantarpeemme.
Joku tarvitsee luottokortin tuomaa joustoa, joku taas kaipaa erillisten lainojen
yhdistelyä. Monelle kuitenkin riittää yksinkertainen kertalaina. Zmartan kautta
voit kilpailuttaa myös kertalainat itsellesi sopivalle summalle 1 000 ja 60 000
euron väliltä valitsemallasi takaisinmaksuajalla.
Kertalaina soveltuu erityisen hyvin yksittäisiin hankintoihin ja maksuihin, joiden ei oleteta toistuvan usein – se on omiaan arjen yllätyksiin. Esimerkkejä on runsaasti, ja kertalainaa hakevien käyttökohteet vaihtelevatkin uuden auton hankkimisesta keittiöremonttiin ja eläinlääkärilaskun hoitamisesta huonekaluostoksiin.
Kertalaina eli kulutusluotto on tyypillisesti perinteistä pankkilainaa pienempi laina, jota ihmiset yleensä hakevat kuitatakseen arjen pieniä yllättäviä menoja. Kertalainat ovat noin 1000 - 60 000 euron suuruisia lainoja, jotka maksetaan kertasummana lainanhakijan tilille. Lainan takaisinmaksu tapahtuu kiinteissä tasaerissä.
Lainaa voi hakea mihin tarkoitukseen tahansa. Lainan käyttötarkoitus voi olla esimerkiksi jokin aiemmin mainituista kohteista, mutta sinä itse päätät, mihin ottamasi laina käytetään.
Hakemuksen yhteydessä luoton käyttötarkoitus tulee kuitenkin ilmoittaa, sillä tätä edellytetään laissa. Zmartan lainahakemuksessa on kuusi erilaista kategoriaa kertalainan käyttötarkoitukseen – valitse näistä itsellesi sopivin. Tämän tarkempaa selontekoa lainan käyttökohteesta sinulta ei edellytetä.
Monet pankit ja yksityiset rahoituslaitokset tarjoavat vakuudetonta kertaluottoa tänä päivänä. Lainanhakijana sinulla on siis paljon valinnanvaraa, joten eri lainantarjoajien lainoja kannattaa ehdottomasti vertailla.
Hintavertailun lisäksi rahoitusyhtiöitä kannattaa puntaroida muistakin näkökulmista. Oma pankki saattaa esimerkiksi vaikuttaa hyvältä lainanantajalta, kun päivittäisraha-asiatkin hoituvat samassa paikassa. Myös muut tunnetut ja luotettavat pankit ja rahoitusfirmat saattavat vaikuttaa hyviltä vaihtoehdoilta. Toisinaan pankkia voi ja kannattaa vaihtaa, esimerkiksi palvelumaksujen noustessa.
Kertalaina kannattaa kuitenkin aina ensin kilpailuttaa, koska lainojen kulut ja ehdot voivat vaihdella paljon eri lainantarjoajien välillä. Esimerkiksi koroissa ja lainanhoitokuluissa voi olla huomattavia eroja. Kilpailuttamalla kertalainat voit säästää jopa satoja euroja kuukausittain nostamalla edullisimman sinulle tarjotun lainan.
Kertalaina ei vaadi sinulta vakuuksia. Et siis joudu etsimään sukulaisia tai kavereita lainan takaajiksi tai asettamaan kiinteää omaisuutta lainasi vakuudeksi. Tavallisesti vakuudeton laina on korkotasoltaan vakuudellista lainaa korkeampi, mutta vertailun ja lainan kilpailuttamisen avulla varmistat mahdollisimman matalan korkotason löytämisen.
Koko lainan hakemisen prosessi on Zmartalla äärimmäisen helppo ja mutkaton, eikä nopeudenkaan suhteen ole moittimista. Selkeän hakemuksen täyttäminen onnistuu muutamassa minuutissa ja ensimmäiset päätökset saat luotonmyöntäjiltä jo sekuntien päästä.
Lainasopimuksen sähköisen allekirjoittamisen jälkeen voit saada lainattavan summan itsellesi vielä saman päivän aikana. Kertalaina on nopea apu, jossa päivä- ja viikkokausien mittaista paperinpyöritystä ei käydä.
Hakiessasi kertalainaa, sinulla on varmastikin melko selkeä kuva tarvitsemasi luoton suuruudesta. On tärkeää mitoittaa haettavan lainan suuruusluokka oikein. Zmartan sivustolla käytössäsi on havainnollinen lainalaskuri, jonka avulla voit hahmottaa lainantarpeeseesi itsellesi sopivan lainan takaisinmaksuerän ja takaisinmaksuajan.
Lainalaskurin avulla sinun on helppo nähdä, onko hakemasi lainan suuruusluokka henkilökohtaiseen taloustilanteeseesi nähden realistinen.
Jos sinusta tuntuu, että käsityksesi omasta taloudellisesta tilanteesta on jossakin määrin sumea, suosittelemme sinua laatimaan henkilökohtaisen budjettisi, lyhyen yhteenvedon tuloista ja menoistasi. Näin sinun on helpompi nähdä, millainen lainan lyhennyserä mahtuu kuukausibudjettiisi.
Kertalainan takaisinmaksuajaksi voit määritellä palvelussamme lyhimmillään yhden vuoden, pisimmillään viisitoista vuotta. Mikään ei toki estä sinua maksamaan lainaasi takaisin etuajassa vaikkapa yhdellä kertasuosituksella. Tämä on usein käytetty mahdollisuus taloudellisen tilanteen kohentuessa.
Usein kertalainat maksetaan tasaerissä, jolloin lainanhakija maksaa joka kuukausi tietyn kiinteän summan lainanantajalle. Ennen eräpäivää laskun lainastasi tulee postissa kotiisi tai sähköpostiisi.
Kertalainaa takaisin maksaessasi tulee sinun käyttää aina laskussa näkyvää viitenumeroa. Viitenumero pysyy yleensä koko laina-ajan samana.
Kertalainan maksuerät muodostuvat lainan nostopalkkiosta, lainan vuotuisesta nimelliskorosta ja maksamatta olevan lainapääoman lyhennyksistä. Näet koko laina-aikasi kiinteät maksueräsi etukäteen sopimuksestasi. Lainantarjoajasta riippuen kertalainan siis voi myös maksaa takaisin sovittua aiemmin.
Lainamarkkinat ovat muuttuneet voimakkaasti, ja erilaisia kuluttajille suunnattuja lainoja sekä niitä myöntäviä pankkeja ja luottolaitoksia on markkinoilla nykyisin valtava kirjo. Näiden lainojen ja niiden myöntäjien vertailu olisi hankalaa ilman Zmartaa: lainavertailupalvelussamme on koottu yhteen yli 25 eri lainanmyöntäjää helposti vertailtavaan muotoon.
Pääset kaikkien yli 25 pankin ja luottolaitoksen pariin yhden keskitetyn ja selkeän hakemuksemme kautta, olipa kertalainan tarpeesi millainen tahansa. Lainapäätökset tehdään automaattisesti ja puolueettomasti antamiesi tietojen perusteella, ja saat ne nopeasti.
Yhden hakemuslomakkeen ja keskitetyn vertailun käyttö on huomattavasti helpompi kuin vanha malli, jota lainanhakijat joutuivat käyttämään – vielä muutama vuosi sitten lainaa tarvitsevan henkilön tuli lähestyä jokaista luotonmyöntäjää erikseen.
Koska jokaisella pankilla ja luottolaitoksella oli hieman toisistaan poikkeavat hakemuskäytännöt, prosessi muodostui kohtuuttoman raskaaksi ja eri lainatarjousten vertailusta tuli hankalaa.
Usein lainantarpeessa oleva hakija ei edes jaksanut jättää hakemusta kaikkiin markkinoilla toimiviin luotonmyöntäjiin, eikä hänellä välttämättä ollut näistä toimijoista tietoakaan. Zmartan palvelu on kehitetty raktaisemaan juuri nämä ongelmat.
Kun olet hakenut kertalainaa ja hakemuksesi tietoinesi on lähtenyt Zmartalta eteenpäin, ilmestyvät luotonmyöntäjien päätökset tuota pikaa OmaTili-palveluun. Mikäli taloutesi (muun muassa luottotiedot) on kunnossa, pääset todennäköisesti vertailemaan myönteisiä luottopäätöksiä toisiinsa. Päätökset esitetään sinulle selkeässä muodossa, joten niiden vertailu toisiinsa on helppoa.
Mikäli palvelumme kautta saamiesi lainapäätösten joukosta löytyy tarpeisiisi sopiva lainatarjous, voit allekirjoittaa sen saman tien digitaalisesti. Paperilomakkeiden lähettelyä postitse ei siis ole luvassa, ei edes puhelinsoittoja pankin toimihenkilöiden kanssa. Mikäli taas et saa sopivaa tarjousta, älä huoli.
Ota huomioon, että pelkkä lainahakemuksemme täyttäminen ja lähettäminen pankeille ja luottolaitoksille ei velvoita sinua vielä mihinkään. Kun saat lainapäätökset ja mahdolliset tarjoukset, voit vertailla niitä keskenään kaikessa rauhassa.
Jos saamiesi päätösten joukosta ei löydy sinulle sopivaa tarjousta, olosuhteesi muuttuvat tai jostakin muusta syystä muutat mieltäsi kertalainan tarpeen suhteen, voit huoletta jättää lainanhakuprosessin siihen. Tämä ei maksa sinulle mitään tai aiheuta sinulle minkäänlaisia velvoitteita.
Hakiessasi kertalainaa, saat lainapäätökset tarkasteltavaksesi helposti vertailtavassa muodossa. Lainan kokonaiskustannukset ilmoitetaan sekeästi: lainanhoidon kulut ja lainan muut kustannukset ilmoitetaan yksiselitteisesti.
Zmartan vertailupalvelun käytöstä ei myöskään aiheudu sinulle kuluja; sen käyttö on täysin ilmaista. Säästöä sen sijaan voit kerryttää, sillä löydät helposti sen sinulle edullisimman luotontarjoajan tarjousten joukosta. Parhaimmillaan voit säästää jopa aikaa, vaivaa ja rahaa lainaan liittyvissä kuluissa.
Kertalaina on erinomainen rahoitusratkaisu myös silloin, kun lainarahojen saannilla on kiire. Kertalainen kaltaisten pienlainojen hakuprosessi etenee vakuudellisia lainoja nopeammin ja sujuvammin. Lainanhakijan ei tarvitse etsiä lainalleen takaajia tai asettaa vakuuksia lainalle. Lainanhakijan ei tarvitse myöskään kertoa sitä mihin hän aikoo käyttää lainansa. Kertalainaa hakevan henkilön tarvitsee vain ilmoittaa lainahakemuksessaan omat tulonsa.
Lainahakemuksen jättämisen jälkeen lainapäätös syntyy hyvin nopealla aikataululla. Jos lainanhakija saa myönteisen lainapäätöksen kertalainalleen voi hän nostaa kertalainan heti tilillensä. Rahat siirtyvät tilille tyypillisesti jo samana päivänä, mutta viimeistään kahden pankkipäivän kuluessa.
Ennen kuin haet kertalainaa kannattaa sinun kuitenkin kilpailuttaa ja vertailla eri lainoja toisiinsa. Palvelumme avulla tämä onnistuu vain muutamassa minuutissa. Kilpailutamme ja vertailemme puolestasi jopa kymmenien pankkien ja rahoituslaitosten lainat.
Lainojen hakeminen ja kilpailuttaminen netissä on nopeaa, sillä koko prosessi tapahtuu sähköisesti. Sinun tarvitsee vain valita haluamasi lainasumma ja toivomasi takaisinmaksuaika ja hoidamme lainojen vertailemisen puolestasi. Tämän jälkeen saat sähköpostiisi lukuisia lainatarjouksia eri luotonantajilta, joista voit valita itsellesi edullisimman kertalainan.
Lainatarjousten saaminen edellyttää kuitenkin sitä, että lainantarjoajat arvioivat takaisinmaksukykysi riittävän hyväksi. Käytännössä lähes kaikki lainanhakijat, joilla ei ole maksuhäiriömerkintöjä, voivat kuitenkin saada lainaa jostain pankista tai rahoitusyhtiöstä.