Hiihtoloma käteissäästöillä vai kulutusluotolla?

Juuri nyt lomamatkakauppa käy kuumimmillaan. Äkkilähtöjä varataan helmikuun lomaviikoille kovalla hinnalla. Mutta miten matkailla, kun tilin saldo lähenee nollaa? Kerromme kuinka matkakassan saa kasvatettua ja toisaalta miten pienenkin matkakassan saa riittämään.

Miten rahoittaa hiihtoloma?

Suomalaiset matkustavat tänä päivänä entistä enemmän ja varsinkin ulkomaille suuntautuva matkailu tuntuu lisääntyvän vuosi vuodelta. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan suomalaiset tekivätkin vuonna 2016 yli 15,4 miljoonaa erilaista vapaa-ajan matkaa.

Juuri nyt haetaan lainoja hiihtolomia varten

Zmarta on lainojen kilpailutuspalvelu, jonka kautta löydät edullisimmat lainat täydentämään lomakassaa. Zmarta kilpailuttaa yli 20 pankkia ja luotonmyöntäjää asiakkaan puolesta ja etsii parhaimmat lainatarjoukset. Zmartan maajohtaja Tuomas Riski kertoo, että lomasesongit näkyvät ihmisten lainatarpeessa, kun moni hakee kulutusluottoa lomamatkaa varten. Keskimäärin lomaa varten otetaan lainaa 3 500 - 6 000 euroa.

Parhaillaan haetaan edullisia lainoja talven lomamatkoja varten. Toinen vilkas kausi lomalainojen suhteen on toukokuu. Zmartan toiminnassa on kesälläkin selkeä sesonkipiikki lomalainojen haussa, erityisesti jos Suomessa on kylmää ja sateista.

”Kesällä tehdään hyvinkin nopeita lomapäätöksiä sääennusteiden mukaan. Tällöin monelle ainoa vaihtoehto lomamatkan rahoittamiseen on laina, koska päätös tehdään ex-tempore eikä siihen ole varauduttu säästämällä”, Riski kertoo.

Riskin mukaan yleinen ilmapiiri kulutusluottoja kohtaan on muuttunut. Nykyään myös lomien rahoittamiseen lainalla suhtaudutaan entistä myönteisemmin.

”Monen luottamus omaan talouteensa on kasvanut ja samaan aikaan ollaan myös valmiimpia panostamaan omaan hyvinvointiin.”

Järkevää säästämistä, järkevää matkailua

Lomamatka on iso investointi, erityisesti perheelliselle. Yksi henkilö voi matkustaa suhteellisen edullisesti, mutta kun lennot, majoitukset ja aktiviteetit pitää varata 4-5 hengelle, kasvaa loman loppusumma jo huomattavaksi menoeräksi. Tässä 5+1 vinkkiä lomarahojen keräämiseen ja budjettimatkailuun:

1. Avaa säästötili lomahaaveiden toteuttamiseksi

Monella perheellä on lomamatkoja varten säästötili, jota täydennetään tarvittaessa esimerkiksi vakuudettomalla lainalla. Sopikaa yhdessä perheenne kanssa joka kuukausi tilille säästettävä summa. Jos säästätte esimerkiksi 150 € kuukaudessa, neljän kuukauden päässä koossa on jo huimat 600€! Se voi toimia esimerkiksi perheenne käyttörahana viikon kestävällä reissulla. Lue lisää lomasäästämisestä blogissamme.

2. Suosi lähimatkailua

Se on trendikästä, ekologista ja voi säästää kukkaroasi. Suomi on täynnä upeita kohteita, joissa vierailu maksaa vähän tai ei mitään. Ota selvää juna- tai bussiaikatauluista ja valitse perheellesi hyvä matkakohde. Ota huomioon vuodenajat ja turistikaudet – kesällä kaupungit ovat tyhjinä ihmisistä mökkikauden vuoksi, talvella kaupungit suorastaan kuhisevat! Voit tutustua myös ulkomaille edullisesti halajaville suunnattuun blogipostaukseemme

3. Yhdistä lainasi

Yhdistämällä kulutusluotot voit säästää jopa satoja euroja kuukaudessa. Näin vältät usean tilinhoitomaksun, sekä saat keskitettyä lainasi yhdelle toimijalle. Voit sujauttaa lainojen yhdistämisessä säästämäsi rahat säästötilillesi ja näin kartutat lomakassaasi. Lue lisää lainojen yhdistämisestä blogissamme

4. Kilpailuta lainasi

Luotonmyöntäjissä on suuria eroja, joten on tärkeää kipailuttaa lainasi. Kilpailuttamalla voit säästää selvää rahaa, sillä eri lainanantajat myöntävät lainaa erilaisilla ehdoilla. Valitse siis itsellesi edullisin! Mitä useamman pankin tarjousta pyydät, sitä helpommin lainantarjoajat ovat kannustettuja pienentämään korkojaan. Tutustu lainankilpailuttajan oppaaseemme

5. Säästä ruokakuluissa

Voit säästää kuussa satoja euroja syömällä vähemmän eineksiä ja tekemällä ruokaa itse alusta lähtien. Jätä ravintolasyömiset erityistapauksiin. Myös työpaikkaruokailuja on syytä tarkastella – ota mukaan omat eväät tai käytä työpaikkasi omaa lounasravintolaa mahdollisuuden tullen. Nimekkäissä ravintoloissa lounastaminen on tyyristä.

+ 1 Ota tarpeeseesi sopiva laina

Jos et ole ehtinyt säästää hiihtolomaa varten, mutta matkajalkaa vipattaa, voit silti varmistaa unelmalomasi edullisella rahoituksella! Zmartan avulla voit kilpailuttaa lainantarjoajat nopeasti, sekä saat vastauksen lainapäätöksestä vuorokauden kuluessa. Tutustu lisää lainan kilpailuttamiseen

Zmarta.fi on uudenlainen rahoituspalvelu, joka kilpailuttaa lainojen ja luottojen tarjoajat puolestasi täysin ilmaiseksi ja neuvoo sinua tarpeen tullen. Zmarta.fin tavoitteena on tarjota edullisia lainaratkaisuja ja auttaa asiakkaitamme tekemään parempia taloudellisia ratkaisuja. Lainavertailupalvelumme kertoo sinulle eri kokoisten lainojen kustannukset. Yhdellä hakemuksella tavoitat kymmeniä lainantarjoajia, eikä hakemus sido sinua mihinkään. Ensimmäiset tarjoukset saat nopeasti ja voit itse valita niistä parhaan. Kilpailuta lainasi osoitteessa Zmarta.fi.

 

Tarvitsetko lainaa arjen juokseviin kuluihin? Tutustu lainoihimme!

Onko sinulla useita lainoja? Lainojen yhdistäminen kannattaa!

Onnistuuko perheessänne puskurisäästäminen? Tutustu puskurisäästämisen saloihin!

  • Tips

Lainan kustannukset vaihtelevat luotonmyöntäjäkohtaisesti. Luoton ollessa esimerkiksi {+disclaimerLoanAmount|currency:"":0+}€ ja takaisinmaksuajan {+disclaimerPaymentYears+} vuotta on kuukausierä {+disclaimerMainMonthly|currency:"":0+}€. Kuukausierään lisätään {+adminFee|currency:"":0+}€ laskutuslisä. Lisäksi tulee avausmaksu {+startupFee|currency:"":0+}€. Lainan kokonaiskustannus on tällöin {+disclaimerTotal|currency:"":0+}€. Nimelliskorko on {+disclaimerInterestRate|number:2+} % ja todellinen vuosikorko {+disclaimerEffectiveInterestRate|number:2+} %.

Luotonmyöntäjien tarjoama todellinen vuosikorko vaihtelee 4,99–50,5 % (nimelliskorko 4,9-41,16 %) ja laina-aika 1–15 vuoden välillä. Lainasummat ovat 500–60 000 €. Tiedot 1.2.2017.

Aloita lainojen vertailu!

Arvioitu kuukausierä

{+ mainMonthly | price +} eur

Aloita lainojen vertailu!

Vertaa, miten lainasumma ja laina-aika muuttavat mahdollista kuukausierää.

Lainan kustannukset vaihtelevat luotonmyöntäjäkohtaisesti. Luoton ollessa esimerkiksi {+disclaimerLoanAmount|currency:"":0+}€ ja takaisinmaksuajan {+disclaimerPaymentYears+} vuotta on kuukausierä {+disclaimerMainMonthly|currency:"":0+}€. Kuukausierään lisätään {+adminFee|currency:"":0+}€ laskutuslisä. Lisäksi tulee avausmaksu {+startupFee|currency:"":0+}€. Lainan kokonaiskustannus on tällöin {+disclaimerTotal|currency:"":0+}€. Nimelliskorko on {+disclaimerInterestRate|number:2+} % ja todellinen vuosikorko {+disclaimerEffectiveInterestRate|number:2+} %.

Luotonmyöntäjien tarjoama todellinen vuosikorko vaihtelee 4,99–50,5 % (nimelliskorko 4,9-41,16 %) ja laina-aika 1–15 vuoden välillä. Lainasummat ovat 500–60 000 €. Tiedot 1.2.2017.

Arvioitu kuukausierä

{+ mainMonthly | price +} eur

Vinkki! Hae rinnakkaishakijan kanssa ja paranna mahdollisuuksiasi lainansaantiin.

Lainan kustannukset vaihtelevat luotonmyöntäjäkohtaisesti. Luoton ollessa esimerkiksi {+disclaimerLoanAmount|currency:"":0+}€ ja takaisinmaksuajan {+disclaimerPaymentYears+} vuotta on kuukausierä {+disclaimerMainMonthly|currency:"":0+}€. Kuukausierään lisätään {+adminFee|currency:"":0+}€ laskutuslisä. Lisäksi tulee avausmaksu {+startupFee|currency:"":0+}€. Lainan kokonaiskustannus on tällöin {+disclaimerTotal|currency:"":0+}€. Nimelliskorko on {+disclaimerInterestRate|number:2+} % ja todellinen vuosikorko {+disclaimerEffectiveInterestRate|number:2+} %.

Luotonmyöntäjien tarjoama todellinen vuosikorko vaihtelee 4,99–50,5 % (nimelliskorko 4,9-41,16 %) ja laina-aika 1–15 vuoden välillä. Lainasummat ovat 500–60 000 €. Tiedot 1.2.2017.

Luotonmyöntäjät käsittelevät kaikki hakemukset automaattisesti varmistaakseen nopeat ja vastuulliset luottopäätökset.

  • 1
  • 2
  • 3

Olet parin klikkauksen päässä luottopäätöksistä.

Kirjaudu OmaTiliin nähdäksesi mahdolliset lainatarjoukset

OMATILI Kirjaudu. Vertaile. Valitse.

Täytä henkilötunnuksesi, niin saat uuden salasanan

Kirjautuminen ei onnistunut

Kirjautuu sisään

Luo ja lähettää uuden salasanan