Mikä on vakuus?

Vakuus on lainalle annettava takuu, jonka tarkoituksena on taata nostetun lainan takaisinmaksu. Luotonmyöntäjälle siis annetaan vakuus, jolla varmistetaan, että se saa rahansa takaisin, mikäli velallinen ei selviäisi kyseisen lainan takaisinmaksusta. 

Esimerkiksi vakuudellinen laina edellyttää lainan myöntämiseksi vakuuksia. Tyypillisiä vakuuksia edellyttäviä luottoja ovat esimerkiksi asuntolaina, autolaina sekä ASP-laina

Miten vakuus toimii? 

Ennen lainan hakemista on tärkeää miettiä, mikä olisi sopiva vakuus. Luotonmyöntäjien välillä saattaa olla eroa siinä, millaisia vakuuksia ne hyväksyvät. Lisäksi vakuusarvoissa on pankkikohtaisia eroja, sillä prosenttiosuudet saattavat vaihdella eri pankkien välillä. Asunnoista hyväksytään yleensä 70 prosenttia käyvästä arvosta, kun taas jotkut pankit saattavat hyväksyä arvoksi jopa 80 prosenttia käyvästä arvosta.  

Jos ostokohteen rahoitusta suunnitellaan kokonaisuudessaan vakuudellisella lainalla, edellytetään hakijalta siis yleensä muitakin vakuuksia. Vakuus ei yleensä riitä kattamaan koko lainasummaa. Loppuosa tulee kattaa käteisellä tai toisella vakuudella.  

Mikä on sopiva vakuus? 

Tyypillisin vakuus on lainanhakija omistama asunto-osake. Vaihtoehtoja on kuitenkin lukuisia. Jos nostat vakuudellista autolainaa, yleensä autoa käytetään lainan vakuutena. Metsänomistajat rahoittavat ostoksiaan usein omistamallaan metsäpalstalla. Lisäksi osakkeet ja indeksirahastot ovat tyypillisiä vakuuksia, tosin sijoitukset arvotetaan yleensä 50 prosenttiin markkina-arvosta. 

Vakuuksista on hyvä keskustella pankin kanssa jo hakuvaiheessa, jotta sopiva vakuus löytyy ennen lainan nostoa. Asuntolainoissa on hieman enemmän joustovaraa, sillä jotkut pankit myyvät myös luottotakauksia erillistä maksua vastaan. Potentiaalinen vaihtoehto on myös valtion takaus asuntokaupoilla. 

Harkitse myös vakuudetonta lainaa 

Mikäli lainalle ei ole tarvetta ja et halua käyttää vakuuksia, harkitse Zmartan lainavertailua! Maksuton lainavertailu ei sido sinua mihinkään ja voit kilpailuttaa lainatarjouksia omasta uteliaisuudesta. Saat lainatarjoukset suoraan OmaTili-palveluun, jossa voit vertailla ja valita sinulle sopivan vaihtoehdon.