Mikä on vakuudellinen laina?

Vakuudellinen laina on nimensä mukaisesti luotto, jossa annetaan luotonmyöntäjälle vakuus lainan takaisinmaksua varten. Vaikka se voi kuulostaa terminä harvinaiselta, tämä lainatyyppi on todellisuudessa Suomessa hyvinkin yleinen, sillä asuntolainat luetaan vakuudellisiksi lainoiksi. Ne muodostavatkin suurimman osan kotimaan lainakannasta. 

Miten vakuudellinen laina toimii? 

Vakuudellinen laina toimii siten, että lainaneuvottelujen aikana kartoitetaan vakuuksien tilannetta. Luotonmyöntäjät arvottavat vakuuksia eri tavoin ja niitä ei yleensä arvoteta käypään arvoonsa. Asunto-osakkeiden lisäksi vakuuksiksi voidaan hyväksyä esimerkiksi loma-asunto, arvopapereita tai metsää. 

Vakuuksista sovitaan velkakirjassa. Vakuudellisen lainan vakuutta voidaan käyttää lähinnä tilanteessa, jossa lainan ottanut ei selviä lainan takaisinmaksusta.  

Vakuudellinen laina on yleinen Suomessa 

Asuntolainojen lisäksi Suomessa on myös muita yleisiä vakuudellisia lainoja. Autolaina nostetaan yleensä vakuudellisena, joten siinä auto jää lainan vakuudeksi.  

Muita yleisiä vakuudellisia lainoja ovat mökkilaina ja rakennuslaina. Suomalaiset ovat intoutuneet ostamaan kesämökkejä viimeisten vuosien aikana, joten mökkien rahoittaminen on tapahtunut lainalla. Rakennuslainaa taas nostetaan yleensä kiinteistön peruskorjausmenoihin, kuten kattoremonttiin tai käyttövesiputkien uusimiseen. 

Vertaile vakuudettomia lainoja Zmartalla 

Jos haluat vakuudellisen lainan sijaan vakuudetonta lainaa, Zmartaa voi auttaa sinua. Zmartan lainavertailussa voit etsiä lainatarjouksia 1 000-60 000 euron väliltä sinulle sopiviin käyttötarkoituksiin.  

Lainanhakua helpottaa näppärä lainalaskuri, jossa voit katsoa suuntaa antavan kuukausierän sinulle sopivaksi. Sen tarkoituksena on myös auttaa hahmottamaan, millainen takaisinmaksuaika voisi olla sinulle sopiva muiden kulujen rinnalla.