Mikä on nostopalkkio?

Nostopalkkio viittaa lainan avausmaksuun, joka saatetaan veloittaa uuden luoton nostamisen yhteydessä. Sillä on yleensä tarkoitus kattaa hallinnointipalkkioita, joita uuden luoton järjestelyyn liittyy. Siihen viitataan usein myös avausmaksuna tai järjestelypalkkiona. 

Miten nostopalkkio toimii? 

Nostopalkkio on kertaluontoinen kuluerä. Tämä tarkoittaa, että se veloitetaan vain yhden kerran ja nimenomaan lainan alussa eli avaamisen yhteydessä. Se poikkeaa esimerkiksi tilinhoitomaksusta, joka veloitetaan tyypillisesti kuukausittain.  

Nostopalkkio lisätään usein lainasumman päälle, joten se maksetaan yleensä pois kuukausilyhennyksien joukossa. Avausmaksu lasketaan mukaan todelliseen vuosikorkoon, joten korosta saa kattavamman yleiskuvan. 

Nostopalkkio kulutusluotoissa 

Nostopalkkio eritellään lainatarjouksen yhteydessä. Niiden suuruuksissa saattaa olla luotonmyöntäjien välillä eroja. On myös mahdollista, että avausmaksua ei veloiteta ollenkaan. Kulutusluottojen nostopalkkion suuruudesta rajoitetaan kuitenkin lainsäädännössä, sillä muista kuluista on säädetty vuonna 2019 alkaen laissa. Siinä määritettiin, että muut kulut voivat olla korkeintaan 150 euroa vuodessa. Tähän luottokustannuskattoon kuuluu myös nostopalkkio. 

Zmartan lainavertailussa erotellaan nostopalkkio lainatarjouksen yhteydessä, joten saat sen suuruuden selville. Vertailupalvelussa on helppo vertailla lainatarjouksia todellisen vuosikoron perusteella, joten näet, mikä vaihtoehdoista on kilpailukykyisin lainakulujenkin kanssa.