Mikä on esinevakuus?

Esinevakuus on fyysinen vakuus, joka annetaan luotonmyöntäjille vakuudeksi lainan takaisinmaksusta. Mikäli velallinen ei selviytyisi lainan takaisinmaksusta, luotonmyöntäjällä olisi oikeus myydä vakuus ja käyttää siitä kertyneet varat luoton lyhennysten ja kulujen maksamiseen. 

Esinevakuus on käytännössä reaalivakuus, sillä velallinen antaa fyysisen asian vastineeksi lainan saamiseksi. Yleisimpiä vaihtoehtoja ovatkin esimerkiksi oma koti eli asunto-osake tai kiinteistö tai loma-asunto eli mökki. Lisäksi arvopaperi ja rahasto kelpaavat yleensä vakuudeksi. 

Mitä esinevakuus tarkoittaa? 

Esinevakuutta tarvitaan ainoastaan lainoissa, joihin edellytetään vakuuksia. Tämä saattaa myös näkyä korossa, sillä yleensä korko on pienempi kuin vakuudettomassa lainassa. Pankit voivat olla melko tarkkoja vakuuksista, joten on tärkeää kysyä luotonmyöntäjältä, kelpaako esinevakuus heille. 

Esinevakuus on siis lainan panttina, joten se annetaan luotonmyöntäjälle luoton takaisinmaksua varten. Jos vakuudelle olisi kuitenkin tarvetta omasta takaa, on hyvä miettiä luottoa allekirjoittaessa, olisiko jokin muu vaihtoehto kuitenkin parempi.  

On myös mahdollista, että joku lähipiiristä luovuttaa esinevakuuden toisen pantiksi. Mikäli tätä vaihtoehtoa tulee harkittua, on tärkeää tietää, millaisia riskejä pantinantoon sisältyy. 

Miten esinevakuus saadaan takaisin? 

Esinevakuuden saa takaisin, kun laina on maksettu loppuun. Tällöin luotonmyöntäjän tulee palauttaa vakuus takaisin sen omistajalle. On myös mahdollista, että esinevakuus on annettu tietyin ehdoin, jolloin sen saattaa saada takaisin ennen lainan loppuun maksua, mutta asiasta tulee mainita velkakirjassa. Näin ollen kummallekaan osapuolelle ei tule yllätyksiä.  

Zmartalla voi kilpailuttaa vakuudettomia lainoja jopa 60 000 euroon saakka. Vakuudettomissa lainoissa ei tarvitse esinevakuutta, joten niistä ei tarvitse huolehtia. Lainahakemuksen täyttämiseen menee pari minuuttia. Kun henkilö- ja taloustiedot on täytetty, hakemus välitetään eteenpäin Zmartan yhteistyökumppaneina toimiville pankeille ja luotonmyöntäjille.