Vetelin Energia Oy
Y-tunnus: 0778665-9
Äijäpatintie 4
VETELI
(06) 8663600
Vetelin Energia
Vetelin Energia Oy on keskipohjanmaalaisen Vetelin kunnan omistama sähkölaitos, jonka verkkoalue kattaa suurimman osan kunnasta. Nykymuotoinen sähköyhtiö syntyi vuonna 2015, jolloin Vetelin Sähkölaitos Oy ja Vetelin Lämpö Oy fuusioituivat. Sähköä yhtiö myy kaikkialle Suomeen, joskin oman verkkoalueen asiakkaat maksavat sähköstään pienempää hintaa. Selvitä jo tänään, mistä sinä voit saada hyvän tai vaikka erinomaisen sähkötarjouksen ja kilpailuta sähkösopimuksesi Zmartan avulla!
Asiakkaiden valittavana on kolme erilaista sopimustyyppiä: aina samanhintainen yleissähkö, yöaikaan edullisempi aikasähkö ja erityisesti kesäasuntoihin soveltuva kausisähkö. Sopimukset solmitaan toistaiseksi voimassa olevina sähkösopimuksina.
Vetelin Energialla on omaa sähköntuotantoa vesivoimalaitoksissa, jotka sijaitsevat Vetelin kunnassa – Patajan ja Pihlajamaan vesivoimalaitokset. Yhteensä nämä tuottavat vuodessa 3 700 000 KWh vesisähköä. Yhtiö on mukana myös osakkaana muissa tuotantolaitoksissa, kuten Vetelin Tuulivoima Oy:ssä.
Vetelin Energia asiakaspalvelu
Vetelissä ei suinkaan olla veteliä, vaan asiakkaita palvellaan ahkeralla otteella. Tavallisesti yhtiön oma toimisto palvelee kasvokkaisissa asiakastapaamisissa kuntakeskuksessa Äijäpatintiellä arkisin kello yhdeksän ja kolmen välillä. Asiakaspalvelijat auttavat myös puhelimitse ja sähköpostitse näiden aikojen puitteissa. Niin ikään kotisivujen yhteydenottolomaketta voi käyttää. Vikapäivystys on luonnollisesti saatavilla myös toimistotuntien ulkopuolella.
Sosiaalisen median puolella Vetelin Energia on edustettuna Facebookin puolella, ja ajankohtaisia uutisia löytää myös yhtiön kotisivuilta suoraan Ajankohtaista-kohdan alta. Usein kysyttyä -osiosta kannattaa käydä vilkaisemassa ongelmatapauksissa, josko mieltä askarruttavaan ongelmaan löytyisi jo valmis vastaus. Verkossa voi seurata myös oman taloutensa sähkönkulutusta.
Vetelin Energia palvelukuvaus
Vetelin Energia kuuluu maamme lukuisten paikallisten sähköyhtiöiden joukkoon, joskin se tarjoaa sähkön myyntisopimuksia myös oman kuntansa ulkopuolelle. Veteliläiset asiakkaat pääsevät kuitenkin nauttimaan muita edullisemmista hinnoista. Lisää informaatiota yhtiön sopimustuotteista löytyy tuotteet-kohdasta.
Kyse ei missään nimessä ole pelkästä passiivisesta sähköä eteenpäin myyvästä yhtiöstä, sillä esimerkiksi sähköverkon rakennus ja ylläpito omalla alueella kuuluu sen vastuulle. Niin ikään Vetelin Energia on aktiivinen energiantuottaja vesi- ja tuulivoimalaitosten kautta.
Aurinkosähkön omasta tuotannosta kiinnostuneita asiakkaita yhtiö palvelee myymällä Nordic Sunrise -aurinkopaneelijärjestelmiä. Nämä toimitetaan avaimet käteen periaatteella, eli myös sertifioidut asennukset kuuluvat homman nimeen. Viimeisimpiä aluevaltauksia yhtiöltä on tehty sähköautoilun puolella: sen toistaiseksi ainut sähköauton latauspiste sijaitsee Perhonjokilaakson katsastuksen pihalla, aivan valtatie numero 13:n vierellä.
Vetelin Energia energialähteet & historia, paikallisuus
Nykymuotoisena varsin nuoren yhtiön omistuspohja on kokonaisuudessaan Vetelin kunnan hallussa – historia voidaan tosin juontaa jo 1910-luvulle saakka, jolloin Aato ja Jalmari Laasanen tahtoivat myllynsä yhteyteen sähkötehtaan. Paikallisuus on yhä tänä päivänä yhtiön toiminnassa vahvasti edustettu itseisarvo, joskin laajemmalti se on mukana alueellisessa Katternö-yritysryhmässä.
Yhtiö vastaa miltei koko Vetelin kunnan alueen sähköverkosta, muutamaa kylää lukuun ottamatta: verkkoasiakkaita on noin 2 000 kappaletta. Lisäksi yhtiön kontolla on vastata kaukolämmön tuotannosta ja jakelusta kunnan keskustan alueella.
Vetelin Energialla on omaa sähköntuotantoa vesivoimalaitoksissa, jotka sijaitsevat Vetelin kunnassa – Patajan ja Pihlajamaan vesivoimalaitokset. Yhteensä nämä tuottavat vuodessa noin 3 700 000 KWh. Yhtiö on mukana myös osakkaana muissa tuotantolaitoksissa, kuten Vetelin Tuulivoima Oy:ssä. Tästä yhtiöstä Vetelin energia omistaa viidenneksen.
Vetelin Energia sähkösopimus
Asiakkaiden valittavana on kolme erilaista sopimustyyppiä. Kaikki nämä sopimukset solmitaan toistaiseksi voimassa olevina. Ensinnäkin on saatavilla hinnaltaan aina sama yleissähkö, joka on helppo ja selkeä valinta. Se on usein vähän pienemmällä sähkönkulutuksella pärjäävien talouksien valinta, esimerkiksi kerros- ja rivitaloasujien.
Aikasähkö puolestaan on edullisempi öiseen aikaan, klo 22–07. Päivisin Aikasähkön käyttäjät taas maksavat korkeampaa kWh-hintaa. Tämä sopimus sopii hyvin sähkölämmittäjille, ja heille, jotka voivat muutoin kohdistaa sähkönkäyttöään yöaikaan.
Lopuksi tarjolla on Kausisähkö, joka sopii erityisesti vaikkapa sellaisiin vapaa-ajan asuntoihin, joiden käyttö painottuu kesään – Kausisähkö on nimittäin edullisempaa talvikauden ulkopuolella. Talvikaudeksi lasketaan ajanjakso 1. marraskuuta ja 31. maaliskuuta välillä.
Mainittakoon myös erillinen Tilapäissähkö-tuote, jota ei kuitenkaan ole tarkoitettu vakituiseen käyttöön. Se on suunnattu lähinnä lyhytaikaisiin tapahtumiin ja esimerkiksi rakentajille.
Vetelin Energia sähkö hinta
Vetelin Energian sähkön hinta ei ole missään nimessä vakio; siihen vaikuttavat monet tekijät. Siksi viime viikon hinnasto ei ole välttämättä enää tänään voimassa. Vertailupalvelussamme hinnastot ovat kuitenkin aina oikeat ja tarjottavat sopimushinnat voimassa. Alla Vetelin Energian hinnastoa sellaisena kuin se oli kesällä 2021. Huomioi, että hinta riippuu verkkoyhtiöstä.
Yhtiön oman verkkoalueen asiakkaiden hinnasto:
Yleissähkö – 5,84 snt / kWh + perusmaksu 3,75 € kuukaudessa
Aikasähkö – 6,24 snt / kWh (päivä); 5,42 snt / kWh (yö) + perusmaksu 3,75 € kuukaudessa
Kausisähkö – 6,96 snt / kWh (talvi); 5,42 snt / kWh (muu aika) + perusmaksu 3,75 € kuukaudessa
Yhtiön oman verkkoalueen ulkopuolisten asiakkaiden hinnasto:
Yleissähkö – 6,36 snt / kWh + perusmaksu 3,75 € kuukaudessa
Aikasähkö – 6,75 snt / kWh (päivä); 5,78 snt / kWh (yö) + perusmaksu 3,75 € kuukaudessa
Kausisähkö – 7,48 snt / kWh (talvi); 5,84 snt / kWh (muu aika) + perusmaksu 3,75 € kuukaudessa
Hinnasto 1.8.2021 mukaan. Ajan tasalla olevat hinnat löydät aina Zmartan vertailusta.
Vetelin Energia sähkötarjoukset
Ajankohtaiset sähkötarjoukset juuri omalle alueellesi ja oman kulutuksesi mukaan saat käyttämällä maksutonta, helppokäyttöistä ja anonyymia sähkösopimusten vertailua. Ota huomioon, että Vetelin Energian kohdalla yhtiö tarjoaa oman verkkonsa piirissä oleville asiakkaille edullisempia sopimuksia. Muillakin sähköyhtiöillä voi olla erilaisia tapoja palkita eri asiakasryhmiä.
Vetelin Energiasta usein kysytyt kysymykset
Mikä on Vetelin Energian irtisanomisaika?
Kaikissa Vetelin Energian toistaiseksi voimassa olevissa sähkösopimuksissa on 14 vuorokauden irtisanomisaika.
Mitä laskutusvaihtoehtoja Vetelin Energialla on?Vaihtoehtoina ovat paperinen lasku sekä e-lasku.
Miten teen vikailmoituksen Vetelin Energialle?
Vikailmoituksen tekeminen onnistuu yhtiön verkkoasiakkaille suoraan asiakaspalvelunumeroon toimistolle sen aukioloaikoina ja aukioloaikojen ulkopuolella 24/7 toimivaan päivystysnumeroon 0400 262 261.
Mistä löydän Vetelin Energian häiriötiedotteet?
Vetelin Energian häiriötiedotteet löytyvät venergia.fi-sivustolta heti etusivulta kohdasta ”Verkon tapahtumat”.