Sipoon Energia Oy
Y-tunnus: 1030712-9
PL 37
KERAVA
(09) 5849551
Sipoon Energia
Sipoon Energia Oy tunnettiin aiemmin Etelä-Suomen Energian nimellä: nimenmuutoksen takana oli kuitenkin halu kuvastaa yhtiön omistajapohjaa ja toiminta-aluetta paremmin, sillä kyseessä on Sipoon kunnan yhdessä Keravan kaupungin kanssa omistama energiayhtiö ja näin vahva paikallinen toimija. Yhtiö kuuluu Keravan Energia Oy -emoyhtiöön, joka hoitaa myös sähkösopimusten myynnin ja esimerkiksi asiakaspalvelun.
Jos etsit tapaa saavuttaa säästöä pienemmän sähkölaskun myötä, kannattaa sähkösopimukset ottaa vertailun alle Zmartan helppokäyttöisen palvelun avulla. Toisin kuin siirtoyhtiön, sähkönmyyjän voi Suomessa valita vapaasti. Se on fiksua – ja Zmartan avulla se on myös vaivatonta.
Sipoon Energia kuuluu tytäryhtiönä Keravan Energia -konserniin, joka vastaa myös Sipoon kunnan alueen sähköverkosta. Sähköliittymää kaipaavat voivat valita Sipoon Energian sähkötuotteiden valikoimasta joko toistaiseksi voimassa olevan sähkösopimuksen (esim. perussähkö ja varttisähkö) tai määräaikaisen sopimuksen (esim. yleis- tai aikasähkö). Vihreää sähköä myydään bio- ja tuulisähkölisänä hintaan 0,50 snt / kWh.
Keravan Energiaan kuuluva Sipoon Energia tarjoaa pienasiakkaille paikallisen vaihtoehdon, joka takaa sähköön käytettyjen eurojen jäämisen ”omaan kylään”.
Sipoon Energia historia ja toiminta
Sipoon Energian historia ulottuu emokonsernin mutkien kautta aina vuoteen 1906 saakka, jolloin Kerava sai sähkövalot. Keravan Energia perusti 1990-luvulla Etelä-Suomen Energia Oy:n, jonka alle Keravan Energian ostama Sipoon alueen sähköverkosto ja jakelutoiminta siirrettiin. Vuonna 2018 Etelä-Suomen Energia Oy vaihtoi nimensä nykyiseen Sipoon Energiaan.
Sipoossa konserni vastaa sähkönsiirron ohella myös kaukolämpöverkosta. Konsernin kautta palveluvalikoimana kuuluvat myös sähköautojen latauspisteet niin yksityisiin koteihin kuin julkisille paikoillekin. Aurinkopaneelien myynti ja asennus avaimet käteen -periaatteella on niin ikään emokonsernin palveluiden portfoliossa. Konsernilla on myös aurinkovoimala Keravalla, ja tämän aurinkosähköpaneeleita se vuokraa asiakkailleen pientä kuukausimaksua vastaan.