Keuruun Sähkö Oy
Y-tunnus: 0208396-2
PL 50
KEURUU
(020)7879800
Keuruun Sähkö
Keuruun Sähkö -konserni on monipuolinen keskisuomalainen energiayritys, joka myy sähköä erilaisten kuluttajien tarpeisiin ympäri maan. Konsernin emoyhtiö on vuonna 1915 perustettu Keuruun Sähkö Oy, lisäksi siihen kuuluvat sen täysin omistamat Radiki Oy sekä Keuruun Lämpövoima Oy.
Keuruun Sähkön sähkösopimustuotteet kotitalous- ja mökkiasiakkaille pitävät sisällään viisi erilaista tuotetta: Keuruu-yleissähkö, Teeri-kausisähkö, Höyhen-yösähkö, Timmi-pörssisähkö ja kokonaisuudessaan uusiutuvilla polttoaineilla tuotettu Varissaari-lähisähkö. Kolme ensiksi mainittua tuotetta ovat saatavilla myös kokonaan tuulisähköllä tuotettuina, mikä merkitsee perushinnan päälle lisää 0,92 snt per kWh.
Sähkönmyynnin ohella kuluttaja-asiakkaat voivat kääntyä yhtiön puoleen myös lämmityksen ohjauksen palveluiden, aurinkosähköjärjestelmien ja ilmalämpöpumppujen tarpeidensa kanssa.
Keuruun Sähkö asiakaspalvelu
Useimmilla meistä lienee tänä päivänä toiveena, että asiakaspalveluun liittyvät asiat voisi hoitaa sähköisesti ja että samanaikaisesti myös perinteinen henkilökohtainen palvelu onnistuisi. Keuruun Sähkö onnistuu täyttämään nämä toiveet, sillä käytössä ovat niin sähköposti kuin puhelinpalvelukin (ma–pe klo 9–15). Laskutusasioissa asiakkaiden tulee kääntyä Sergel Oy:n puoleen, eli esimerkiksi eräpäivää siirrettäessä.
Pelkkään sähköpostiin kirjoitteluun ja verkkosivuston selailuun eivät sähköiset kanavat keuruulaisyhtiöllä rajoitu, sillä käytettävissä on myös Asiakas Online -verkkoportaali. Helppokäyttöisessä palvelussa voi tarkastella esimerkiksi sopimustietojaan ja päivittää omat yhteystietonsa niiden muuttuessa.
Keuruun Sähkö palvelukuvaus
Valtakunnallisella tasolla Keuruun Sähkö tunnetaan enimmäkseen sähköä myyvänä yhtiönä, ja sen sähkösopimuksista löytyykin selkeästi suunniteltu valikoima eri tarpeisiin sopivia sähkösopimustuotteita. Sähkönmyynnin ohella kuluttaja-asiakkaat voivat kääntyä konsernin puoleen myös lämmityksen ohjauksen palveluiden, aurinkosähköjärjestelmien ja ilmalämpöpumppujen tarpeidensa kanssa.
Keuruun seudulla (Keuruu, Multia, Mänttä-Vilppula ja Petäjävesi) yhtiö toimittaa sähköä verkkoasiakkailleen. Verkkoa yhtiöllä on noin 1 600 kilometrin verran, joten aivan pienestä verkkotoiminnasta ei ole kyse. Yhtiön kaukolämpö tuotetaan ympäristöä hyvin vähän kuormittaen, ja uusiutuva energia on ylipäätään suuressa roolissa Keuruun Sähkön toiminnassa.
Keuruun Energia myy niin ikään CleBox-nimistä älysähköjärjestelmää, jolla voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä sähkölaskusta – aivan kuten sähkösopimuksen kilpailuttamisellakin! Lisäksi yhtiö on lähtenyt mukaan sähköautojen latauspistetoimintaan.
Keuruun Sähkö energialähteet & historia, paikallisuus
Nykyisin yli 50-henkilöisen konsernin omistuspohjassa Keuruun kaupunki on edelleen keskeinen omistaja, mutta osakkaina ovat myös Fortum Power and Heat Oy ja 15 pienosakasta. Konsernin historia voidaan juontaa aina 1910-luvulle saakka: Keuruun ensimmäiset sähkövalot syttyivät vuonna 1919.
Varissaaren voimalaitoksessa Keuruun Sähkö tuottaa sekä sähköä että lämpöä, ja kuluttajien valittavana onkin erillinen Varissaari-sähkösopimus – täysin uusiutuvaa bioenergiaa. Valtaosa tämän voimalaitoksen käyttämästä energiasta on peräisin 60 kilometrin säteeltä laitoksesta, joten tässäkin mielessä hiilijalanjälki on pyritty pitämään hyvin matalana. Varissaaren ohella yhtiöllä on lisäksi lämpölaitos Haapamäellä.
Keuruun sähkösopimus
Yksityisasiakkailleen Keuruun sähkö tarjoaa viittä erilaista varsinaista sähkösopimustuotetta. Nämä ovat Yleissähkö, Kausisähkö, Yösähkö, Markkinasähkö ja Varissaari-lähisähkö. Lisäksi erillisestä lisähinnasta sähkösopimuksiin voi lisätä Tuulisähkö-tuotteen, jolloin sopimus on alkuperätakuin varmennettua tuulivoimaa.
Yleis-, Kausi- ja Yösähkö eroavat toisistaan sähkön mittaustavan perusteella. Yleissähkössä sähkön hinta on sama eri vuorokauden aikoina, eli tällöin ei paljon tarvitse miettiä kulutushuippujaan. Kausisähkö on talvikaudella marraskuun alusta maaliskuun loppuun kalliimpaa, muina aikoina edullisempaa. Tämä on usein esimerkiksi kesämökkiläisen valinta. Yösähkö on taas yöllä edullisempaa, kuten nimikin jo vihjaa. Yösähkö on yleisesti ottaen sähkölämmittäjien valinta.
Markkinasähkö ei sekään nimensä puolesta johda harhaan: tässä sopimustuotteessa seurataan pohjoiseurooppalaisen Nord Pool -sähköpörssin tuntikohtaista Suomen kWh-hintaa. Maksat sähköstä siis joka tunti hieman erilaista hintaa. Sähkön hinta tapaa olla alhaisin yöaikaan. Pörssin hintoja voi seurata netistä esimerkiksi älypuhelinsovelluksen avulla.
Varissaari-lähisähkö jatkaa Keuruun Energian mutkattomasti nimettyjen sopimustuotteiden sarjaa. Tässä sopimustuotteessa taataan, että ostettu sähkö on tuotettu Varissaaren yhdistelmävoimalassa Keuruulla. Sopimuksen kautta ostettu sähkö on siis täysin uusiutuvin energialähtein tuotettua – suurin osa Keuruun läheltä hankitun puumateriaalin avulla.
Keuruun sähkö hinta
Miltei jokainen sähköasiakas myyjäyhtiöistä riippumatta tietää, että sähkön hinta on hyvin altista vaihtelulle. Ajan tasalla olevat hinnat kannattaa tarkistaa tekemällä kilpailutus sähkösopimuksesta: saatat maksaa tietämättäsi melkoista ylihintaa markkinoiden parhaisiin hintoihin verrattuna. Osviittaa Keuruun Sähkön sähkön hinnasta saat alla olevasta otteesta kesän 2021 hinnastosta:
Yleissähkö– 6,89 snt / kWh + perusmaksu 3,13 € kuukaudessa
Varissaari-lähisähkö – 6,30 snt / kWh + perusmaksu 2,00 € kuukaudessa
Markkinasähkö – tuntikohtainen kWh-pörssihinta + 0,50 snt / kWh + perusmaksu 3,13 € kuukaudessa
Hinnasto 1.8.2021 mukaan. Ajan tasalla olevat hinnat löydät aina Zmartan vertailusta.
Keuruun Sähkö sähkötarjoukset
Keuruun Sähkö -sähkötarjoukset sekä muiden sähköä myyvien yhtiöiden tarjoukset muuttuvat alati. Päivän hinnat löydät kilpailuttamalla sähkösopimuksesi Zmartan helppokäyttöisessä ja maksuttomassa sähkösopimusten vertailupalvelussa. Sähkövertailun tekeminen vie vain hetken, eikä vertailupalveluun tarvitse rekisteröityä erikseen. Et sitoudu mihinkään, ellet päätä solmia palvelun kautta uutta sähkösopimusta.
Kannattaa pitää mielessä, että monet sähköä myyvät yhtiöt tarjoavat erillisiä tarjouksia esimerkiksi opiskelijoille. Joillakin yhtiöillä voi sähkölaskusta kerryttää myös S-ryhmän bonusta.
Keuruun Sähköstä usein kysytyt kysymykset
Mikä on Keuruun Sähkön irtisanomisaika?
Normaaleissa toistaiseksi voimassa olevissa sähkösopimuksissa irtisanomisaika on kaksi viikkoa eli 14 vuorokautta.
Mitä laskutusvaihtoehtoja Keuruun Sähköllä on?
Yhtiön asiakkaat voivat vastaanottaa laskunsa paperilaskuna tai e-laskuna. Paperilaskutuksesta ei peritä ylimääräistä maksua. Laskutusväli on kulutuksesta riippuen yksi tai kaksi kuukautta.
Miten teen vikailmoituksen Keuruun Sähkölle?
Keuruun Sähkö verkkoasiakkaat voivat tehdä vikailmoituksen verkossa esiintyvistä sähkönjakelun häiriöistä vikapalvelun päivystysnumeroon 020 7879 809.
Mistä löydän Keuruun Sähkön häiriötiedotteet?
Valtakunnallisesti kaikkien verkkoyhtiöiden häiriötiedotteet löytyvät Energiateollisuus ry:n kotisivuilta, mutta Keuruun Sähkön häiriötiedotteet on koottu yhtiön omille sivuille kohtaan ”Sähkön siirto / Häiriökartta”.