Helen Oy

  • Y-tunnus: 2630573-4

  • Kampinkuja 2

  • HELEN

09 617 8080

Helen Oy eli entinen Helsingin Energia on varsinkin helsinkiläisille hyvin tuttu energian tuottaja, sillä se on kokonaisuudessaan Helsingin kaupungin omistuksessa ja yhtiöllä on omia voimalaitoksia ja lämpökeskuksia ympäri kaupunkia, esimerkiksi Hanasaaressa ja Salmisaaressa. Vuonna 1909 perustettu yhtiö on julistanut tavoitteekseen hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä.

Sähkösopimuksia Helen tarjoaa pääkaupungin kuntarajojen yli kaikkialle Suomeen. Asiakkaita Helenillä on koko maassa yli 500 000, mikä tekee siitä yhden Suomen suurimmista sähköä myyvistä yhtiöistä. Energiantuotantoa sillä on Helsingin lisäksi myös esimerkiksi Kymijoessa vesivoiman muodossa. Helen myy sähköään muillekin kuin stadilaisille ja sähkösopimusten kilpailutuksella voitkin selvittää, olisiko yhtiöllä sinun tarpeisiisi sopivaa sopimustuotetta.

Helenillä on yksityisasiakkaille laaja valikoima erilaisia sähkötuotteita. Valittavana on niin kiinteän kuin muuttuvan hinnoittelumallin tuotteita.
Helen myy stadilaista sähköä vaikka Utsjoelle asti, sillä sähköyhtiö ei ole riippuvainen toiminta-alueestaan.

Helen asiakaspalvelu

Helenin kokoluokan yhtiöllä asiakaspalvelu on hoidettu niin sanotusti viimeisen päälle. Helsingin keskustassa Kampissa sijaitsevasta Sähkötalosta löytyy asiakaspalvelupiste ihmisen läsnäoloa arvostaville pk-seudun asiakkaille (toki paikan päällä voi asioida kauempanakin asuvat).

Puhelimitse palvelua annetaan lukuisten eri numeroiden kautta, sillä omat numeronsa löytyvät esimerkiksi muuttajille kuin energiankäytön neuvontaakin kaipaaville asiakkaille. Kaukolämmön ja sähköverkon asiakkaille on luonnollisesti omat numeronsa. Sähköisesti asiakaspalvelua voi lähestyä Helenin sivustolla yhteydenottolomakkeen tai chatin kautta. Sähköinen online-portaali auttaa muun muassa sopimustiedoissa ja laskutusasioissa, ja erittäin helppokäyttöinen Oma Helen -mobiilisovellus kruunaa kokonaisuuden.

Helenin kotisivut tarjoavat todella laajasti materiaalia ja informaatiota sähköstä ja sen käytöstä. Varsinkin Energiankäytön neuvonta -osio on esimerkillinen. Myös Usein kysytyt kysymykset -osio on varsin laaja, etenkin sopimus- ja laskutusasioita koskien.

Helen palvelukuvaus

Kyseessä on monialainen energiayhtiö, jolla on valtakunnallisen sähkönmyyjän ohella paljon muitakin rooleja. Helen muun muassa ylläpitää sähköverkkoa (Helen Sähköverkko Oy), kaukolämpöpalveluita ja sillä on myös omaa sähköntuotantoa. Sähkösopimustuotteista löytyy laaja skaala jokaiseen tarpeeseen. Näistä enemmän myöhemmin.

Helen on jo pitkään myynyt aurinkopaneeleja yksityisasiakkaille. Yhtiöltä voi ostaa juuri oman talouden kokoon räätälöityjä paneelipaketteja, ja jos kaikki tuotanto ei mene omiin tarpeisiin, voi ylijäävän aurinkosähkön myydä Helenille. Yhtiön voimalasta voi myös halutessaan vuokrata oman paneelin.

Sähköautoilu yleistyy hitaasti mutta varmasti, ja tässä muutoksessa Helen on mukana tarjoamalla erilaisia sähköauton latausratkaisuja. Kotitalouksille yhtiö lupaa latauspisteen asennuksen seitsemän päivän sisällä tilauksesta. Palveluun kuuluu myös latauspisteen käytön opastus. Julkiseen Helen Lataus -palveluun kuuluu puolestaan yli 200 sähkönauton latauspistettä.

Helen energialähteet & historia, paikallisuus

Helsingin Energian historia alkoi vuodesta 1909, jolloin Helsingin kaupungin kunnallinen sähkölaitos aloitti toimintansa. Vuoden 2015 alusta asti Helsingin Energia on toiminut Helen Oy -nimellä ja yhtiömuotoisena. Henkilöstöä yhtiöllä on noin tuhat.

Helenin omasta sähköntuotannosta vastaavat pääasiassa Hanasaaren, Vuosaaren ja Salmisaaren voimalaitokset. Näissä laitoksissa tuotetaan myös kaukolämpöä: Helen tuottaa kaukolämpöä yli 90 prosenttiin Helsingin kiinteistöistä.

Pitkän aikavälin tavoitteena Helenillä on ilmastoneutraali energiantuotanto: tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Kivihiilestä yhtiö on luopumassa vaiheittain, ja esimerkiksi paljon julkisuudessa ollut Hanasaaren voimalaitos suljetaan 1. huhtikuuta 2023 mennessä.

Helen sähkösopimukset

Pörssisähkö, kiinteähintainen määräaikainen sähkösopimus, toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus? Ympäristöystävällinen sähkö? Ehkä jopa pakettihintainen ratkaisu? Kaikki nämä löytyvät Helenin sähkösopimusten tuotevalikoimasta, ja sopimukset ovat tietenkin muiden kilpailevien toimijoiden sopimustuotteiden kanssa sähkön vertailun avulla. Näin saat nopeasti ja vaivattomasti yhden palvelun kautta selville, onko Helenin tuotteissa juuri sinulle sopiva sähkösopimus.

Määräaikaista sähkösopimusta ja näin ollen myös koko sopimuskaudeksi taattua hintatasoa tarjoaa Kiinteähintainen 24 kk -sopimus. Tässä sopimustyypissä tuotantotapana on kokonaisuudessaan alkuperätakuulla varmennettu vesisähkö, joten sopimus on myös CO2-vapaa.

Valtaosa Helenin sähkösopimuksista on toistaiseksi voimassa olevaa sorttia – niistä voi hankkiutua eroon ja vaihtaa halvempaan kilpailutuksen kautta vain 14 vuorokauden irtisanomisajalla. Tästä luokasta löytyy esimerkiksi yhtiön suosituin sähkötuote, Perussähkö. Sen tuotantotavat muodostuvat enimmäkseen ydinvoimasta ja fossiilisista. Ympäristösähkö ja Tuulisähkö ovat toistaiseksi voimassa olevaa ja vihreää sähkösopimusta kaipaavalle hyviä vaihtoehtoja.

Markkinahintasähkö- ja Pörssihintasähkö ovat aktiivisen ja hintatietoisen kuluttajan valintoja. Ensin mainittu seuraa sähkön markkinahintoja kuukausittain, kun taas Pörssihintasähkö seuraa Nord Pool -sähköpörssin spot-tuntihintoja tuntikohtaisesti. Uutuustuote Kodin palvelusopimus on kiinteän kk-hinnan sopimus, johon sisältyy sähkön ohella myös laaja kotivakuutus!

Helen sähkö hinnat

Helen kykenee isona toimijana tarjoamaan melko edullisia sähkösopimuksia, mutta ovatko ne välttämättä juuri sinulle markkinoiden halvempia tai ylipäätään kilpailukykyisiä? Se selviää helpoiten sähkösopimusten kilpailutuspalvelustamme, jossa on myös kulloinkin voimassa oleva Helen-hinnasto. Alta löydät poimintoja yhtiön kesän 2021 hinnoista.

  • Perussähkö7,97 snt / kWh + perusmaksu 3,84 € kuukaudessa

  • Kiinteähintainen 24 kk5,59 snt / kWh + perusmaksu 3,84 € kuukaudessa

  • Tuulisähkö8,44 snt / kWh + perusmaksu 3,84 € kuukaudessa

  • Pörssihintasähkö – tuntikohtainen kWh-pörssihinta + 0,24 snt / kWh + perusmaksu 3,93 € kuukaudessa

Hinnasto 27.7.2021 mukaan. Ajan tasalla olevat hinnat löydät aina Zmartan vertailusta.

Helen sähkötarjoukset

Kulloinkin voimassa olevat ja juuri sinulle saatavilla olevat Helen-sähkötarjoukset löytyvät Zmartan vertailusta, jossa voit verrata Helenin tarjouksia kilpailevien sähkönmyyjien tarjouksiin. Sähkövertailun tekeminen ei kestä yleensä minuuttiakaan, eikä se vaadi rekisteröitymistä tai sitouta sinua mihinkään.

Helen Oy:stä usein kysytyt kysymykset

Mikä on Helenin irtisanomisaika?
Toistaiseksi voimassa olevissa Helenin sähkösopimuksissa on 14 vuorokauden irtisanomisaika.
Mitä laskutusvaihtoehtoja Helenillä on?
Laskut voi vastaanottaa paperisena tai e-laskuna. Sähkön laskutusväli on yksi, kaksi tai kolme kuukautta.
Miten teen vikailmoituksen Helenille?
Helenin sähköverkkojen asiakkaat voivat tehdä vikailmoitukset ilmaiseen numeroon 0800 180 808.
Mistä löydän Helenin häiriötiedotteet?
Helenin sähköverkkojen häiriötiedotteet löytyvät yhtiön verkkosivuilta ja lisäksi Twitteristä. Helen Sähköverkon häiriötiedotteiden tekstiviestipalvelun voi myös tilata.

Chat