Haminan Energia Oy
Y-tunnus: 0973749-8
Reutsinkatu 12
HAMINA
05 460 10 600
Haminan Energia
Haminan Energia Oy on monialainen energiayhtiö, jolla on sähkönsiirtoliiketoiminnan ohella muun muassa vahva panostus omaan tuulivoiman tuotantoon sekä biokaasuun. Sähköä yhtiö ei enää kotitalouksille myy; sähkönmyynti tapahtuu nykyisin Karhu Voima Oy:n kautta.
Sähkön hintavertailu ja oman sähkönmyyjän kilpailutus kannattaa tehdä säännöllisin väliajoin. Tiesithän myös, että määräaikaisen sähkösopimuksen voi purkaa ja sähkönmyyjää vaihtaa muuton yhteydessä? Sähkösopimusten vertailu on helppoa Zmartan kilpailutuspalvelun avulla – sen kautta kilpailutuksen tekee jo yhdessä minuutissa, eikä palvelun käyttö maksa senttiäkään. Sen sijaan sähkölaskusta voi säästää merkittävästikin myyjää vaihtamalla.
Haminan Energia historia ja toiminta
Nykyisen yhtiön historian voidaan laskea alkavan jo vuodesta 1901, jolloin Haminan kaupunki perusti oman sähkölaitoksensa. Yhtiö on edelleen kaupungin omistuksessa. Vuoden 2021 yritysrakenteen muutos merkitsi, että Haminan Energia eriytti sähköverkon, kaasuverkon ja kaukolämmön liiketoiminnat omiksi yhtiöikseen. Ennen eriytymistä koko ”vanhan yhtiön” henkilöstömäärä oli hieman yli 50, liikevaihto noin 24 miljoonaa euroa.
Yhtiön vastuulla on sähkönjakelu Haminan kantakaupungin alueella, eli jakelualueensa puolesta se kuuluu Suomen pienimpiin sähköyhtiöihin. Yhtiö toimittaa myös maakaasua niin omakotitalouksien kuin suurteollisuuden yritysten tarpeisiin. Myös kaukolämmön tuotanto ja jakelu kuuluu Haminan Energian palveluvalikoimaan kaupungin keskustassa ja muutamilla sen liepeillä sijaitsevilla alueilla.