Fortum Markets Oy
Y-tunnus: 1852328-0
PL 100
FORTUM
0200 19000 (pvm/mpm) ma-pe 9-17
Fortum sähkö ja sähkösopimus
Fortum on suuri suomalainen energiayhtiö, joka perustettiin vuona 1998 kahden valtion enemmistöomisteisen yhtiön, Imatran Voima Oy:n ja Neste Oy:n, yhdistyessä. Samana vuonna Fortum listautui myös Helsingin pörssiin. Fortum toimii myös kansainvälisesti mm. Saksassa, jossa se osti hiljattain Uniper-nimisen energia-alan toimijan. Suomessa yhtiö myy sähköä kuluttajille ympäri maan.
Fortum asiakaspalvelu
Isoilla energia-alan yhtiöillä on tapana se, että tarjoavat palveluitaan monessa eri kanavassa ja monipuolisesti. Tämä pitää paikkansa myös Fortumin kohdalla. Yhtiöllä on asiakaspalvelussa omat puhelinnumeronsa eri toiminnoille, muun muassa muuttopuhelin ja sähköautoasioiden linja. Yhtiön chat-palvelussa palvelee chat-botti Milo. Mikäli Milo ei löydä vastausta asiakkaan ihmettelyihin, siirtyy chat asiakaspalvelijalle.
Somessa Fortum edustaa peräti viidessä eri mediassa: Facebook, YouTube, Instagram, LinkedIn ja Twitter. Oma Fortum -sovelluksen avulla pääsee hoitamaan monia sähköasiakkuuteen liittyviä asioita, kuten seuraamaan sähkönkulutustaan ja tarkastelemaan laskujaan. Oma Fortum -käyttäjätunnuksella voi liittyä myös yhtiön etuohjelmaan.
Yhtiöllä on sivuillaan blogi ja säästövinkit -osio, jossa käydään läpi ajankohtaisia asioita palveluita ja tuotteita koskien. Yrityksen kotisivut ovat muutenkin erittäin laajat, ja luonnollisesti monien pienempien sähköyhtiöiden sivustot kalpenevat niiden rinnalla.
Fortum palvelukuvaus
Fortum on monialainen energiayhtiö, jonka palvelut eivät suinkaan rajoitu vain sähkönmyyntiin. Selkeän ja helposti hahmotettavan sopimusvalikoiman voi kuvitella soveltuvan kaikkiin mahdollisiin yksityisen kuluttajan tarpeisiin, asuipa tämä sitten pienessä yksiössä tai suuressa omakotitalossa. Näistä lisää hieman myöhemmin.
Yhtiöllä on myös kaukolämmön liiketoimintaa pääkaupunkiseudulla, tarkemmin Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonnummella. Fortum Charge & Drive -palvelulla sähköautoilijat pääsevät kiinni latausverkostoon ympäri maata. Yhtiö myy myös sähköautojen kotilatauspisteitä, joiden avulla sähköauton tai ladattavan hybridin akut saa täyteen kätevästi kotipihassa.
Konsernitasolla Fortum tarjoaa paljon erilaisia palveluratkaisuja myös yrityksille ja taloyhtiöille: muun muassa lämmitys- ja jäähdytyspalvelut, älykkäät energiaratkaisut sekä kierrätys- ja jätepalvelut.
Fortum energialähteet & historia, paikallisuus
Fortum sai alkunsa vuonan 1998 kahden valtion omistaman yhtiön, Nesteen ja Imatran Voiman, yhdistymisestä. Tätä nykyä yhtiöllä on merkittävä asema maamme energiamarkkinoilla, ja se toimii myös kansainvälisesti. Pörssilistautumisen myötä lukuisista suomalaisista on tullut Fortumin osaomistajia
Fortumilla on runsaasti omaa energiantuotantoa: se muun muassa omistaa Loviisan ydinvoimalaitoksen ja lukuisia vesivoimalaitoksia niin Suomessa kuin Ruotsissa. Kuluttajat voivat ostaa yhtiöltä sähkö joko euromääräiseen vakiohintaan tai sähkönkäytön mukaan muodostuvaan hintaan. Erilaisten sopimustuotteiden kirjo on laaja.
Kestävä kehitys on Fortumille tärkeää ja yhtiön strategian ytimessä. Kuluttaja-asiakkaille tämä näkyy muun muassa yhtiön satsauksissa aurinkosähköjärjestelmiin ja sähköautoilun latausratkaisuihin. Yhtiön Oma Fortum -sovelluksella sähkön kulutusta ja kustannuksia on helppo seurata.
Fortum sähkötuotteet
Kotitalouksille Fortumilta löytyy varsin laaja valikoima sähkösopimuksia – seitsemän erilaista, ja lisäksi kahdeksas, jos lasketaan mukaan opiskelijoille tarkoitettu Opiskelijasähkö. Tarjolla on pakettihintaa, toistaiseksi voimassa olevaa sähkösopimusta, pörssisähköä ja määräaikaista sopimusta. Jokainen siis takuulla löytää juuri omiin tarpeisiin sopivan Fortum-tuotteen.
Vakiohintaisia sopimuksia on kaksi – kerrostaloon ja rivitaloon. Ensin mainitussa on vielä erikseen Vakio S- ja M-paketit kulutuksen mukaan. Vakio S:ssä kulutuksen vuosikatto on 2 000 kWh. Rivitaloasujille on suunnattu Vakio L ja Vakio XL. Jälkimmäinen on suunnattu 5 000 ja 8 000 kWh välimaastoon kulutukseltaan asettuville kohteille. Oma varsinainen asumismuoto ei sinällään rajoita valitsemasta näitä sopimuksia halun ja tarpeen mukaan.
Perinteisemmistä kulutuksen kilowattitunneittain laskevista sopimuksista voi valita esimerkiksi määräaikaisen Hintavarmuus 24 kk eli Takuu-sopimuksen, jossa hinta pysyy samana kahden vuoden ajan markkinahinnoista riippumatta. Markkinahintoja tosissaan seuraavalle ja sähkön kulutustaan halpoihin tunteihin ohjaavalle löytyy Pörssisähkö-sopimus. Suosittu Kesto-sopimus päivittää hintoja kvartaaleittain, Vakaa-sopimus taas kaksi kertaa vuodessa.
Lisäpalveluina sähkösopimustuotteisiin voi ostaa maksullisia lisäpalveluita, kuten maksujouston, kotivakuutuksen tai vaikka vaihtotakuun, jonka avulla määräaikaisen sopimuksen voi vaihtaa kesken sopimuskauden.
Fortum sähkön hinnat
Sähköyhtiöiden hinnastot reagoivat herkästi muuttuviin markkinahintoihin, ja tämä näkyy myös kuluttajan puolella sähkölaskun loppusummassa. Siksi sähkösopimus kannattaakin kilpailuttaa aina tasaisin väliajoin. Kilpailutuspalvelustamme löydät aina ajan tasalla olevat hinnastot. Tässä kuitenkin läpileikkaus Fortumin hinnastosta kesältä 2021.
Kesto (kvartaalihinnoittelu) – 8,49 snt / kWh + perusmaksu 4,02 € kuukaudessa
Takuu (24 kk määräaikainen) – 6,70 snt / kWh + perusmaksu 4,50 € kuukaudessa
Pörssisähkö – tuntikohtainen kWh-pörssihinta + 0,30 snt / kWh + perusmaksu 4,50 € kuukaudessa
Hinnasto 6.8.2021 mukaan. Ajan tasalla olevat hinnat löydät aina Zmartan vertailusta.
Fortum sähkötarjoukset
Vertailustamme löydät aina viimeisimmät sähkötarjoukset, mutta on hyvä huomata, että monilla sähköyhtiöillä on omia pieniä erikoisetujaan. Esimerkiksi juuri Fortumilla on käytössä Pikku juttu -etuohjelma. Se tarjoaa mielekkään tavan säästää sähkölaskustaan – Fortum lähettää ohjelmaan ilmoittautuneille pieniä haasteita ilmastotekoihin, ja näitä suorittamalla voi tienata vuosittain hyvitystä sähkölaskustaan ilmaisina tunteina. Säästöä ja puhdas omatunto!
On paikallaan mainita, että etuohjelman lisäksi yhtiö tarjoaa opiskelijoille oman etuhintaisen sopimustuotteensa. Kyseessä on kiinteän hinnan Vakio S -pakettisopimus, mutta hieman tavallista huokeampaan hintaan.
Fortum Sähköstä usein kysytyt kysymykset
Mikä on Fortumin irtisanomisaika?
Toistaiseksi voimassa olevien sopimusten irtisanomisaika on kaksi viikkoa (14 vrk).
Mitä laskutusvaihtoehtoja Fortumilla on?
Yhtiön asiakkaat voivat vastaanottaa sähkölaskunsa paperisena tai e-laskuna. Käytössä on myös Kvira-laskutussovellus. Laskutusväli on kulutuksesta riippuen yksi, kaksi tai kolme kuukautta.
Miten teen vikailmoituksen Fortumille?
Fortumin sähkönjakelu päättyi vuonna 2014 Caruna-kauppojen myötä. Vikailmoitus tulee suunnata omalle verkkoyhtiölle, olipa se Caruna tai jokin muista lukuisista verkkoyhtiöistä.
Mistä löydän Fortumin häiriötiedotteet?
Kts. yllä. Kaikkien Suomen sähkönjakelijoiden verkon häiriötiedotteet löytyvät keskitetysti Energiateollisuus ry:n kotisivujen häiriökartasta.