Mikä on talletuskorko?

Talletuskorko on korko, jonka voit saada pankkitilillesi olevalle rahasummalle. Korko on rahan hinta, joten pankki hyvittää sinulle korkoa tililläsi olevista rahoista. Talletuskorko ilmoitetaan aina prosentteina ja se lasketaan talletussummasta. Se seuraa Euribor-koron kehitystä eli korkotason muutokset vaikuttavat myös talletuskorkoihin. 

Korkotaso on muuttunut merkittävästi viime aikoina, minkä takia ihmiset ovat jälleen kiinnostuneita talletuskoroista sijoituskohteina. Talletustileille tehdyille säästöille on mahdollista saada vihdoin korkoa pitkän nollakorkokauden jälkeen. 

Miten talletuskorko toimii? 

Talletuskorko on yhteydessä talletustilillä olevaan summaan. Koron suuruus kertoo, paljonko summa voi olla vuositasolla. Mitä enemmän tilillä on rahaa, sitä enemmän talletuskorkoa kertyy euromääräisesti. 

Talletuskoron määräytymistapa riippuu pankista, minkä takia ehdot on hyvä lukea huolella ennen päätöksen tekemistä ja talletustilin avaamista. Jotkut pankit saattavat maksaa talletuskorkoa esimerkiksi vuoden alimman saldon mukaan, kun taas toiset maksavat korkoa päiväkohtaisesti. Tämän takia kannattaakin miettiä, mikä on itselle paras talletusmuoto. 

Pankit voivat myös muuttaa talletuskoron suuruutta esimerkiksi korkotason muuttuessa, mutta he ilmoittavat asiasta asiakkaille. 

Talletustilin tuoma korkotuotto kuuluu lähdeveron piiriin ja koron maksaja pidättää yleensä veron automaattisesti ennen korkotuoton maksamista. Mikäli lähdeveroa ei ole peritty, muista varmistaa, että korkotuotto on merkattu veroilmoitukselle. 

Talletuskorko voi tuoda rahaa tilille 

Talletustilien suosio on noussut viime aikoina, sillä säästäjät ja sijoittajat etsivät matalamman korkotason aikana vaihtoehtoisia sijoitusmuotoja esimerkiksi osakkeista ja indeksirahastoista. Korkotason muutokset heijastuvat myös osakekursseihin, minkä takia sijoittajat miettivät tarkasti, haluavatko he pitää rahansa talletustilillä vai kenties etsiä tuottoa vaihtoehtoisista kohteista. 

Monet pankit tarjoavat myös määräaikaistalletusta, joka edellyttää, että voit sitoa kyseisen talletuksen tietylle määräajalle. Varoja ei voi siis nostaa pois tililtä, vaan ne vapautetaan vasta määräaikaistalletuksen ajanjakson päätyttyä. Pankit saattavat määritellä esimerkiksi minimi- ja maksimisummia, joita talletuksen tekeminen edellyttää. 

Talletustilin korkojen vertailu on hyvin suosittua, minkä takia informaation saaminen on helppoa ja voit tutustua erilaisiin vaihtoehtoihin huolella ennen päätöksen tekemistä.