Mikä on takaaja?

Takaaja on vastuussa, että velan ottanut henkilö maksaa lainansa takaisin luotonmyöntäjälle. Luoton ottanut henkilö ei voi siis itse taata lainaansa. 

Vakuudellisissa lainoissa voi olla vakuuksia tai takaaja. Reaalivakuus on fyysinen esine, joka annetaan luoton vakuudeksi. Takaajana voi toimia esimerkiksi oikeushenkilö tai luonnollinen henkilö, yhtiö tai säätiö.  

Takaajaa ei tarvita esimerkiksi kulutusluotossa, sillä kyseessä on vakuudeton luotto. Takaajaa saatetaan tarvita nimenomaan vakuudelliseen lainaan. 

Mitä takaaja tarkoittaa? 

Jos kyseessä on luonnollinen henkilö, häntä kutsutaan yksityistakaajaksi. Hän on vastuussa lainatun pääoman lisäksi lainaan liittyvistä kuluista ja koroista. Lainalla voi olla useampi kuin yksi takaaja, mutta takaajan on varauduttava siihen, että hän voi joutua maksamaan sen yksin. 

Takaajan vastuuta on voitu myös rajata esimerkiksi määrän tai ajan suhteen, mutta siitä tulee sopia kirjallisesti ennen lainan nostoa. 

Takaaja ja takaisinmaksun vastuu 

Takaajaksi suostumista kannattaa aina harkita tarkasti, sillä jäljellä oleva laina voi jäädä hänen maksettavakseen. Tähän tilanteeseen voidaan päätyä, jos velallinen ei selviydy luoton maksusta. Takaajan velvollisuus lainanmaksusta onkin tärkeä sopia tarkasti velkaa nostavan kanssa ja kenen tahansa takaajaksi ei tule ryhtyä. Henkilö onkin yleensä ollut omasta perhepiiristä, esimerkiksi aviopuoliso tai vanhempi. 

Jos vakuudellista lainaa on lyhennetty sovitulla tavalla ja lainan kohteen arvo on kehittynyt suotuisasti, luotonmyöntäjältä voi kysyä, voisiko takaajan vapauttaa. Tällainen tilanne voi tulla vastaan esimerkiksi asuntomarkkinoilla. Tämä tarkoittaa, ettei takaajan tarvitsisi enää vastuussa lainan maksusta. 

Mikäli kaipaat vakuudetonta lainaa ilman takaajan käyttöä, kilpailuta lainoja Zmartan välityksellä! Lainavertailusta voi hakea lainaa jopa 60 000 euroa.