Sähkölaskun ja sähkönsiirtolaskun saapuessa sähkön säästäminen alkaa tuntua kiinnostavalta vaihtoehdolta. Harvaa lohduttaa se tieto, että Suomessa sähkö on miltei koko Euroopan halvinta – varsinkin kylmän ilmaston takia meillä myös sähkön kulutus on leudon ilmaston maita suurempaa.
Sähkön säästäminen tietoisin toimenpitein voi avata väylän pienempään sähkölaskuun. Aina ei vaadita edes suuria investointeja ja rahankäyttöä, usein pelkkä omien tottumusten muuttaminen tuo säästöä.
On selvää, että 70-lukulainen omakotitalo häviää energiatehokkuudessa vertailussa moderniin matalaenergia- tai passiivitaloon. Tärkeimmät ratkaisut asunnon energiatehokkuuden ja näin myös sähkön säästämisen kannalta tehdään usein jo rakennusvaiheessa esimerkiksi eristysvalintojen kautta. Paljon energiatehokkuuden eteen voidaan kuitenkin tehdä myös myöhemmissä vaiheissa suhteellisen pienin toimenpitein. Oman talon tai asunnon energiatehokkuuden saa selville saa tilaamalla energiatodistuksen.
LTO- eli lämmön talteenottolaite on nykyisin pientaloissa suosittu ratkaisu, joka löytyy miltei kaikista uusista pientaloista. Laite hoitaa tulo- ja poistoilmanvaihtoa.
Näillä laitteilla voidaan saavuttaa merkittävää säästöä sähkössä vuositasolla kuten sähkösopimusta kilpailuttamallakin, mutta kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota laitteen valintaan: eri LTO-laitteiden välillä on suuria eroja sähkönkulutuksessa. Energiatehokas LTO-laite maksaa itsensä kuitenkin takaisin useimmiten jo parissa, kolmessa vuodessa.
Ikkunat ovat useimmiten asunnon Akilleen kantapää, mitä lämmöneristykseen tulee. Lämpöä hyvin eristävät ikkunat ovat paitsi energialuokitukseltaan A-luokkaa tai lähellä sitä, myös oikean kokoiset ja oikein suunnatut. Samaten ikkunoiden tiivisteiden kunnosta tulisi pitää huolta. Hapertuneet tiivisteet, lämpöä läpäisevät ikkunat ja ikkunan alta löytyvä sähköpatteri näkyvät sähkölaskussa takuulla.
Asunnon lämmitys muodostaa leijonanosan asumisen energiankulutuksesta – lähestulkoon 70 prosenttia. Lämmitysvaihtoehtoja on paljon, mutta sähkö on näistä ehdottomasti pitkällä aikavälillä kallein. Kertainvestointina maalämpöön siirtymisessä puhutaan omakotitalojen tapauksessa suunnilleen 10 000 – 30 000 euron kustannuksista, mutta pitkällä aikavälillä maalämpö on edullisin lämmitysmuoto.
Alkukustannuksiltaan kaukolämpöön siirtyminen on hieman maalämpöön siirtymistä pienempää, mutta luonnollisesti kaukolämpöverkon rajallinen kattavuus asettaa rajoituksensa. Erilaisia vaihtoehtoja ja niiden yhdistelmiä kannattaa joka tapauksessa miettiä sähköllä lämmittämisen rinnalle, sillä sähkön säästämisen ohella ne tavallisesti myös parantavat asunnon jälleenmyyntiarvoa.
Sähkön säästäminen ei välttämättä ole helpointa lähtemällä muuttamaan omia pinttyneitä kulutustottumuksiaan ja sähkönkäyttötapojaan, mutta puhtaan rahalliselta kantilta tarkasteltuna näiden tottumusten muuttaminen alkaa tuntua houkuttelevalta.
Yksi suomalaisten nautinnollisista helmasynneistä energiankulutuksen suhteen on tietenkin saunominen: noin viisi prosenttia maamme kotitalouksien energiankäytöstä menee saunojen lämmitykseen.
Modernit sähkökiukaat ovat toki huiman paljon tehokkaampia kuin vaikkapa parikymmentä vuotta vanhat, mutta vaikka kiukaan vaihto energiatehokkaampaan ei jostain syystä käy, saunomista vähentämällä sähkökiuastalouksissa päästään joka tapauksessa pienempiin sähkölaskuihin.
Samaten käyttöveden lämmitys on iso menoreikä, joka sekin useimmiten näkyy sähkölaskussa. Noin puolet vedestä kuluu peseytymiseen, ja tässä on muutama helppo vinkki pienempään lämpimän veden kulutukseen: vältä pitkiä suihkuja, alenna suihkuveden lämpötilaa ja sulje suihku saippuoinnin ja hiusten pesun ajaksi.
Niin suihkun kuin pesualtaiden hanojen virtaamat kannattaa tarkastaa sopiviksi. Myös virtausrajoitinnappulalla varustettuihin hanoihin siirtymistä kannattaa harkita. Säästeliäs vedenkäyttö voi johtaa jo pienenkin perheen sähkölaskussa tuhansien eurojen vuosisäästöihin.
Jos asuntosi lämpenee sähköllä, on alempaan sähkökulutukseen yksinkertainen tapa: totuttele elämään viileämmässä asunnossa. Sisälämpötila on pitkälti tottumiskysymys, ja niin oman kuin asunnon terveyden kannalta 19–21 astetta on sopiva lämpötila.
Muita pieniä mutta helppoja juttuja omien sähkönkulutustottumusten muuttamisen suhteen on välttää elektronisten laitteiden jättämistä valmiustilaan tai latureiden jättämistä pistokkeeseen silloin kuin laitteita ei ladata.
Sähkömarkkinoilla vapaa kilpailu on ollut mahdollista kotitalouksille jo vuodesta 1998 lähtien. Voit siis valita sähkönmyyjäsi vapaasti: paikalliseen energiayhtiöön ei tarvitse tyytyä. Sähkön säästäminen ei aina ole mahdollista, mutta usein sähkölaskusta säästäminen on. Sähkönsiirto sen sijaan on paikallismonopolin käsissä, siirtoyhtiötä et voi kilpailuttaa. Sen sijan sähkösopimuksen siirto onnistuu sutjakkaasti eteenkin muuton yhteydessä.
Zmartan sähkösopimusten vertailupalvelun avulla voit kilpailuttaa sähkösopimuksen helposti ja vaivattomasti.
Vertailussa sinun on vain kerrottava postinumeroalueesi ja arvioida sähkönkulutuksesi. Voit ilmoittaa vuosittaisen kulutuksesi suoraan tai arvioida sen laskurimme avulla. Sähkösopimuksen vaihtamisella edullisempaa voi säästää vuositasolla jopa satoja euroja.