Ravintolailta Helsingissä halvalla – Top 5 -vertailu

Vaikka Helsinki ei Euroopan kymmenen kalleimman kaupungin joukkoon ylläkään, voi ravintoilta pääkaupungissa tehdä melko ison loven lompakkoon. Onni on, että 2010-luvulla suuresti elävöitynyt Helsingin ravintolaelämä on merkinnyt paitsi kalliiden huippuravintoloiden esiinmarssia, myös hieman huokeampien vaihtoehtojen yleistymistä. Kokosimme täysin subjektiivisen Top 5 -vertailun halvoista ja tyylikkäistä ravintolaillan viettopaikoista Helsingissä.
1. Sea Horse
Kapteeninkadulla sijaitseva Sea Horse on legendaaristen silakka-annostensa ja konstailemattoman ilmapiirinsä ansiosta paikkansa Helsingin perinteikkäiden ravintoloiden joukossa lunastanut. Jo vuonna 1934 perustetun ravintolan annosten hinnat ovat edellleen mattimeikäläisen lompakolle sopivat, ja palvelu on aina ystävällistä. Kesäaikaan ravintolalla toimii myös viihtyisä terassi Vuorimiehenpuistikossa.
2. Meripaviljonki
Säästöpankinrannan Meripaviljonki ei ole ehkä Helsingin halvimpia ravintoloita, mutta ei missään nimessä vie asiakkaitaan vararikkoonkaan. Vaikka keittiö edustaa modernia skandinaavista lähestymistapaa, eivät annoskoot jätä takuulla nälkäiseksi. Kausittain vaihtuvat menupaketit tarjoavat varsin hyvää vastinetta rahoille, ja kelluva panoraamaravintola on jo itsessään mieleenpainuva kokemus.
3. Mountain
Nepalilainen ruoka on tehyt voimakkaan esiinmarssin suomalaisten kaupunkien ravintolakartalle, eikä Helsinki missään nimessä ole poikkeus. Useimmiten nepalilaiset ravintolat tarjoavat kohtulliseen hintaan varsin täyttävän kokemuksen, mutta suuria eroja menuista tai makumaailmasta on vaikea löytää.
Taka-Töölössä Nordenskiöldin kadulla sijaitseva perheomisteinen Ravintola Mountain on monien kirjoissa kaupungin paras nepalilainen ravintola. Se erottuu laadullaan kymmenistä muista nepalilaisista ja houkuttelee uskollisen asiakaskunnan ohella myös paljon turisteja. Ilmapiiri on illallisaikaan viihtyisä, ja ravintola on auki klo 22.30 asti.
4. Metro Fast Food
Mikäli perinteisen ravintolaillan sijaan halajaa hieman arkisempaa illalliskokemusta kuitenkin siistissä ja viihtyisässä ympäristössä ja sattuu vielä pitämään falafelista, on Hakaniemen Metro Fast Food ehdoton valinta. Kuivien pakastefalafelien aika lautasella on ohi, täältä löytyy aitoa libanonilaistyylistä kikherneherkkua. Myös shawarmat ovat ravintolassa huippuluokkaa, eikä vegaanikaan joudu pettymään menuun.
5. Lähde ”Etelä-Helsinkiin” eli Tallinnaan!
Halpa ravintola Tallinnassa on edelleen monen helsinkiläisen valinta hemmotteluviikonloppuun. Pelkän yksittäisen illallisen takia ei vielä kannata lähteä säästömielessä etelänaapuriin, mutta jos samalle matkalle saa ympättyä muita hankintoja Virossa edullisempia tuotteita ja palveluita koskien, voi ravintolailta Tallinnassa yllättää positiivisesti sekä hinnan että laadun suhteen.
Tallinnan ravintolaskene elää ja muuttuu jatkuvasti, mutta eräät kohtuuhintaiset suosikit ovat löytäneet tiensä suomalaisten sydämiin. Vanhan kaupungin Rataskaevu-kadun Von Krahli Aed ja sen viereinen vegaaninen sisarravintola V ovat olleet laatu- ja hintatietoisten suomalaismatkaajien suosiossa jo tovin. Telliskiven kaupunginosassa suosituksen ansaitsee rento ja viihtyisä F-Hoone.
Tallinnaan kannattaa lähteä vaikka pitkälle viikonlopulle ja nauttia elävästä ravintolaympäristöstä ennakkoluulottomasti. Kulinaarisia kokemuksia arvostavan ei pidä suotta karsastaa myöskään risteliylaivojen ravintolatarjontaa: laivaravintoloiden vanha maine ei enää useinkaan pidä paikkaansa.
Muista pitää tarjouksia silmällä
Helsingin ravintoloihin voi löytää huimia tarjouksia erilaisten tarjousportaalien kautta, ”kaksi menua yhden hinnalla” -tyyliin. Esimerkiksi Offerilla tarjoaa runsaasti hyviä ravintoladiilejä Helsingin tyylikkäimpiin illallisravintoloihin. Toinen vinkki on muistaa City-lehden SYÖ-viikot, joiden aikana Helsingin ja muutaman muun kaupungin ravintolat tarjoavat kymmenen euron hintaan mahtavia annoksia.
Kuten arvata saattaa, S-ryhmällä on vahva jalansijansa myös Helsingin ravintolatarjonnassa – jos sellaisen omaa, kannattaa osuuskaupan vihreä kortti pitää lompakossa mukana myös pääkaupunkiin matkatessaan.
Jos päädytkin järjestämään hienon ravintolaillallisen tai isomman juhlan mutta seuraavaan palkkapäivään on vielä viikkoja, pienlainaa hakemalla voit saada rahaa tilillesi nopeasti ja vaivattomasti vielä saman päivän aikana.