SUOJAA HENKILÖTIETOSI

ZMARTAN ASIAKKAANA SAAT IDENTITEETTIVAKUUTUKSEN ALK. 9,90 €/KK.

Identiteettivarkaus ilmenee usein vasta silloin, kun saat laskuja tai jopa lainan myöntämispäätöksiä, joita et tunnista.

Identiteettivakuutus

Identiteettivarkaus – mitä se tarkoittaa?

Identiteettivarkaus tarkoittaa toisen ihmisen henkilötietojen, kuten nimen, osoitteen tai puhelinnumeron, oikeudetonta käyttöä. Pelkästään henkilötunnuksen joutuminen vääriin käsiin voi johtaa identiteettivarkauteen.

Identiteettivarkaudesta voi koitua uhrille merkittävää haittaa, taloudellista vahinkoa, ahdistusta ja turvattomuuden tunnetta. Identiteettivarkauden seuraukset voivat olla pitkäkestoisia ja selvittämistyöhön voi kulua paljon aikaa. Selvitystyöhön voi tarvita myös asiantuntijan apua.

Miten yleisiä identiteettivarkaudet ovat?

MySafety on tutkinut identiteettivarkauksia vuodesta 2015 alkaen. Identiteettivarkauksien määrä on kasvanut vuosi vuodelta niin maailmanlaajuisesti kuin Suomessakin.

Viimeisimmän tutkimuksen mukaan yli 14 prosenttia eli 760 000 suomalaista on joutunut identiteettivarkausyrityksen kohteeksi viimeisen 12 kuukauden aikana. Luku on suuri ja se kertoo identiteettivarkauksien yleisyydestä.

Mitä Identiteettivakuutus korvaa?

MySafetyn Identiteettivakuutus suojaa sinua nopeasti yleistyviltä identiteettivarkauksilta. Vakuutukseen kuuluu omien tietojen monitorointipalvelu sekä henkilökohtainen tuki.

Monitorointipalvelu ilmoittaa välittömästi tiedon ja selkeät toimintaohjeet tekstiviestitse tai sähköpostitse, jos henkilötunnus tai sähköpostiosoite löytyvät epäilyttäviltä sivustoilta.

Asiantuntijamme auttavat identiteettivarkauden sattuessa esimerkiksi omaehtoisen luottokiellon asettamisessa tai mahdollisten laskujen ja luottojen kiistämisessä.

Vakuutus korvaa myös identiteettivarkaudesta aiheutuvia taloudellisia menetyksiä 20 000 euroon asti.

Vakuutuksen laajaan versioon kuuluva monitorointipalvelu monitoroi lisäksi asiakkaan tiedoilla tehtyjä luottokyselyitä Asiakastiedon luottorekisteristä ja hälyttää välittömästi, jos tiedoilla on tehty luottokysely.

Kattava identiteettivakuutus paitsi ennakoi myös auttaa, jos varkaus osuu kohdalle

Huomioi nämä tekijät, kun valitset vakuutuksen identiteettivarkauden varalle:

  1. Taloudellisen vahingon korvaus ilman omavastuuta

  2. Henkilökohtainen apu

  3. Henkilötietojesi valvonta julkisessa ja pimeässä verkossa

  4. Luottotietojen monitorointi

  5. Kattava suoja, ja apu yhdestä paikasta

  • Mitä identiteettivarkaus tarkoittaa?
  • Kuinka paljon Identiteettivakuutus maksaa?
  • Kuinka paljon voin saada korvauksia?