Autonostajan opas

Auton ostaminen saattaa olla yksi vaikeimmista ostopäätöksistä, jonka ihminen joutuu elämänsä aikana tekemään. Joidenkin mielestä autokauppa on aina taloudellinen tappio, mutta on kuitenkin olemassa joitain tienviittoja, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, jotta välttyisit pahimmilta sudenkuopilta autokauppaa tehdessä.

Valitse sopiva automalli

 

Saatat olla tottunut kuuntelemaan sydämesi ääntä, mutta toisinaan, kuten autoa ostaessa, on paikallaan ottaa tosiasiat huomioon. Selvitä huolellisesti, mikä auto on kestävin vaihtoehto ja minkä automallin arvo säilyy parhaiten vuosien saatossa. Näin et tule pettymään, kun olet kyllästynyt autoosi ja aiot myydä sen eteenpäin hankkiaksesi uuden menopelin. Valitse siis hyvin jälleenmyyntiarvonsa säilyttävä auto. 

Kun olet päättänyt, minkä auton haluat ostaa, sinun kannattaa miettiä, haluatko uuden vai käytetyn mallin. Tämä onkin vaikea kysymys. Ostaako uusi auto, jonka jälleenmyynnistä saattaa hyötyä rahallisesti, vai tyytyäkö vanhempaan, edullisempaan malliin, jossa on muutama pikkuvika, mutta joka silti täyttää tarkoituksensa?

 Jos et ole liioitellun pikkutarkka eikä sinulla ole pakottavaa tarvetta päästä nauttimaan uuden auton tuoksusta, saattaa vanhempi malli olla hyvä vaihtoehto, vaikka siinä olisikin pientä korjattavaa. Pienet viat ja korjaukset voivat saada sinut epäröimään, mutta on hyvä huomata, että vikoja ilmestyy joka tapauksessa pikku hiljaa, kun autoa ajetaan. Jos peukalosi ei ole aivan keskellä kämmentä, saattaa vanhemman mallin huokea hinta saada sinut entistä vakuuttuneemmaksi. 

Liian vanhaa autoa ei tietenkään kannata etsiä, mutta hyvä vinkki autokaupoilla on kurkistaa matkamittarin lukemaa. Auton ikä sinänsä ei kerro koko totuutta, vaan ajetut kilometrit vaikuttavat merkittävästi auton kuntoon. Tuskin haluat ostaa autoa, jonka jakohihna on hajoamispisteessä.

Autoliike – ainoa vaihtoehto?

Paina jarrua, jos luulet että Volvon ja Volkswagenin valtuutetut jälleenmyyjät ja muut autohallit ovat ainoita paikkoja, missä autoja voi ostaa. Verkkosivut kuten nettiauto.com ja tori.fi ovat oivia vaihtoehtoja. Niillä niin autokauppiaat kuin yksityishenkilöt esittelevät omia menopelejään edulliseen hintaan.

Hankitpa autosi sitten autokaupasta tai yksityiseltä myyjältä, kannattaa ottaa mukaan henkilö, joka ymmärtää, mitä on tärkeää ottaa huomioon autoa ostettaessa. Tarkasta automallin tyyppiviat ja selvitä, onko niitä autossa, jonka ostoa harkitset. Ennen kuin allekirjoitat kauppakirjan, käy koeajamassa auto. Kiinnitä koeajossa huomiota auton hallittavuuteen, moottorin ääniin, pakokaasun väriin ja tietysti jarruihin. Jos auto vastaa vaatimuksiasi ja teet ostopäätöksen, maksa autosta aina pyydetty summa kokonaisuudessaan, sillä käsirahan kanssa saatat joutua hankaluuksiin myöhemmin. Myyjä voi aina muuttaa mieltään, ennen kuin nimet ovat sopimuksessa ja koko summa on maksettu.

Lainaa autoa varten

Auton hankkiminen on kallista. Luultavasti olet säästänyt rahaa auton hankintaa varten, mutta toisinaan myös laina voi olla tarpeen. Auton ostoa varten voit hakea myös vakuudetonta lainaa. Vakuudettoman lainan etuihin kuuluu se, ettei sinun tarvitse sitoa lainaan mitään omaisuuttasi, edes sitä, mihin lainaamasi rahasumman aiot käyttää. Vakuudettoman lainan etuna on myös luonnollisesti se, ettei sinulta voida periä takaisin omaisuutta, jota et ole asettanut lainasi vakuudeksi. Jos olisit esimerkiksi asettanut vakuudeksi juuri hankkimasi auton, saatettaisiin se joutua perimään sinulta, mikäli sinulla olisi ongelmia lainan takaisinmaksun kanssa. 

  • Tips
  • Laina
  • Vakuudeton laina

Lainan kustannukset vaihtelevat luotonmyöntäjäkohtaisesti. Luoton ollessa esimerkiksi {+disclaimerLoanAmount|currency:"":0+}€ ja takaisinmaksuajan {+disclaimerPaymentYears+} vuotta on kuukausierä {+disclaimerMainMonthly|currency:"":0+}€. Kuukausierään lisätään {+adminFee|currency:"":0+}€ laskutuslisä. Lisäksi tulee avausmaksu {+startupFee|currency:"":0+}€. Lainan kokonaiskustannus on tällöin {+disclaimerTotal|currency:"":0+}€. Nimelliskorko on {+disclaimerInterestRate|number:2+} % ja todellinen vuosikorko {+disclaimerEffectiveInterestRate|number:2+} %.

Luotonmyöntäjien tarjoama todellinen vuosikorko vaihtelee 4,99–50,5 % (nimelliskorko 4,9-41,16 %) ja laina-aika 1–15 vuoden välillä. Lainasummat ovat 500–60 000 €. Tiedot 1.2.2017.

Aloita lainojen vertailu!

Arvioitu kuukausierä

{+ mainMonthly | price +} eur

Aloita lainojen vertailu!

Vertaa, miten lainasumma ja laina-aika muuttavat mahdollista kuukausierää.

Lainan kustannukset vaihtelevat luotonmyöntäjäkohtaisesti. Luoton ollessa esimerkiksi {+disclaimerLoanAmount|currency:"":0+}€ ja takaisinmaksuajan {+disclaimerPaymentYears+} vuotta on kuukausierä {+disclaimerMainMonthly|currency:"":0+}€. Kuukausierään lisätään {+adminFee|currency:"":0+}€ laskutuslisä. Lisäksi tulee avausmaksu {+startupFee|currency:"":0+}€. Lainan kokonaiskustannus on tällöin {+disclaimerTotal|currency:"":0+}€. Nimelliskorko on {+disclaimerInterestRate|number:2+} % ja todellinen vuosikorko {+disclaimerEffectiveInterestRate|number:2+} %.

Luotonmyöntäjien tarjoama todellinen vuosikorko vaihtelee 4,99–50,5 % (nimelliskorko 4,9-41,16 %) ja laina-aika 1–15 vuoden välillä. Lainasummat ovat 500–60 000 €. Tiedot 1.2.2017.

Arvioitu kuukausierä

{+ mainMonthly | price +} eur

Vinkki! Hae rinnakkaishakijan kanssa ja paranna mahdollisuuksiasi lainansaantiin.

Lainan kustannukset vaihtelevat luotonmyöntäjäkohtaisesti. Luoton ollessa esimerkiksi {+disclaimerLoanAmount|currency:"":0+}€ ja takaisinmaksuajan {+disclaimerPaymentYears+} vuotta on kuukausierä {+disclaimerMainMonthly|currency:"":0+}€. Kuukausierään lisätään {+adminFee|currency:"":0+}€ laskutuslisä. Lisäksi tulee avausmaksu {+startupFee|currency:"":0+}€. Lainan kokonaiskustannus on tällöin {+disclaimerTotal|currency:"":0+}€. Nimelliskorko on {+disclaimerInterestRate|number:2+} % ja todellinen vuosikorko {+disclaimerEffectiveInterestRate|number:2+} %.

Luotonmyöntäjien tarjoama todellinen vuosikorko vaihtelee 4,99–50,5 % (nimelliskorko 4,9-41,16 %) ja laina-aika 1–15 vuoden välillä. Lainasummat ovat 500–60 000 €. Tiedot 1.2.2017.

Luotonmyöntäjät käsittelevät kaikki hakemukset automaattisesti varmistaakseen nopeat ja vastuulliset luottopäätökset.

Hae lainaa Zmartan avulla

- kilpailutamme lainatarjoukset puolestasi

Me autamme sinua, joka olet etsimässä lainaa. Kilpailutamme lainatarjoukset puolestasi yli 10:ltä luotonmyöntäjältä. Voit hakea kauttamme lainaa 60 000 euroon asti. Täytä lainahakemus – siinä menee vain muutama minuutti! 

Näin kilpailuttaminen toimii

  • 1
  • 2
  • 3

Täytä lainahakemus

Aloita täyttämällä maksuton lainahakemus ja me hoidamme loput. Lainatarjousten etsimistä varten tarvitsemme perustietoja sinusta, taloudestasi sekä nykyisistä lainoistasi. 

Luotonantajat kilpailevat sinusta

Zmarta lähettää hakemuksesi kaikille niille pankeille ja luotonmyöntäjille, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Etsimme sinulle mahdollisimman monta ehdotusta, jotta voit tehdä hyvin perustellun ja järkevän valinnan.

Valitsen sopivin lainatarjous

Kun olemme saaneet alustavat lainatarjoukset yhteistyökumppaneiltamme, pääset itse valitsemaan kiinnostavimman tarjouksen. Hyväksyäksesi tarjouksen sinun tulee vain allekirjoittaa sopimus ja toimittaa mahdolliset liitetiedot (esim. todistus palkka- tai eläketuloista) lainamyöntäjälle.

HAE NYT